Naisaivot

Äitiyteen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Avainsana: synnytys

Synnytyskertomus

Synnytyskertomus

Pieni tuhisee vieressäni. Hän on tuhissut vierelläni reilun viikon. Sydämeni on pakahtua rakkauden määrästä. Meillä on täydellinen pieni poika. Täydellinen pieni perhe!

 

Synnytys oli raskas, pitkä ja pelottava. Olisi pitänyt pelätä jo etukäteen, ehkä sitten olisi ollut helpompaa. Kaikki alkoi lapsivesien menolla torstaina kello 01:30. Olin innoissani. Vihdoin jotakin tapahtuu! Mieheni hörppäsi kahvit. Minä valuttelin lapsivettä kylpyhuoneessa. Lähdimme sairaalaan. Ensimmäisen suunnitelman mukaan meidän piti päästä takaisin kotiin odottamaan supistuksia. Suunnitelma kuitenkin muuttui, koska vauvan sydänäänikäyrässä ilmeni pieni häiriö. Aamuyöllä siirryin osastolle tarkkailuun ja mieheni lähti kotiin jatkamaan unia.

Torstai meni supistuksia odotellessa osastolla. Totuttelin sairaalan touhuihin ja kahdesti kävimme mieheni kanssa kävelyllä. Unta en juurikaan saanut. Supistukset alkoivat vasta illalla seitsemän aikaan. Ne olivat epäsäännöllisiä ja melko kivuttomia, mutta selkeästi synnytyssupistuksia. Yön aikana supistukset pikku hiljaa kovenivat, mutta minulla ei ollut mitään ongelmaa ottaa niitä vastaan ilman lääkkeitä. Yö meni taas vähillä unilla. Heräsin aina supistuksiin.

Perjantaina kahden aikaan supistukset kovenivat niin pahoiksi, että pyysin lääkettä. Hoitaja antoi jonkun pillerin (en todellakaan muista mitä se oli) ja kehotti kokeilemaan lämmintä suihkua. Oi että! Suihku toimi järjettömän hyvin! Istuin kylpyhuoneen lattialla rentoutuneena lähes pari tuntia. Suihkun jälkeen oloni oli luottavainen ja hyvän tuulinen. Olin onnellinen lämpimän veden tuomasta helpotuksesta.

Istuimme mieheni kanssa osaston päivähuoneessa syömässä iltapalaa kun supistukset alkoivat vetää minua kaksin kerroin. Menimme uudestaan suihkuun. Suihku rentoutti jälleen, vaikka supistukset olivat jo kovia. Jälkeen päin ajateltuna, tämä suihkuttelu olisi pitänyt jättää väliin. Olisi pitänyt lähteä iltapalalta suoraan synnytyssaliin saamaan epiduraali. Olisi pitänyt, mutta eihän sitä silloin vielä tiennyt mitä kauhuja oli edessä. Suihkun jälkeen supistukset kävivät sietämättömiksi. Kohdunsuu oli edelleen vain vähän auki. Minun olisi pitänyt pystyä makaan käyrillä, jotta olisin voinut saada kipulääkettä. En todellakaan kyennyt makaamaan. Kipu, väsymys ja pelko ajoivat minut täysin hallitsemattomaan tilaan. Pelkäsin vauvani puolesta. En enää jaksanut keskittyä hengittämiseen supistusten tullessa. Toivoin sektiota. Kiemurtelin kivusta. Huusin ja pelkäsin. Sydänkäyrät olisi pitänyt saada. Hoitajat yrittivät virittää uutta johdotonta käyrälaitetta, jotta olisin voinut seistä sydänäänten tarkkailun aikana. He värkkäsivät laitteen kanssa ikuisuudelta tuntuvan ajan, eivätkä silti saaneet sitä toimimaan. En muista saatiinko käyriä lopulta otettua ollenkaan. Olin keskellä painajaista, josta en uskonut selviytyväni. Olin menettänyt kaiken taistelutahtoni. En ole koskaan pelännyt yhtä paljon.

Minut kärrättiin pyörätuolilla synnytyssaliin. Istuin silmät kiinni tuolissa ja yritin selviytyä. Kivut olivat hirmuiset. Synnytyssalissa nojailin sänkyyn, hengitin ilokaasua ja toivoin edelleen sektiota. Kätilö on kirjannut synnytyskertomukseen, ettei minuun saanut yhteyttä. Lopulta paikalle saapui epiduraalin antava lääkäri. Keskityin vain makaamaan kyljelläni kramppaavista supistuksista huolimatta. Hoin itselleni, että pysy paikoillasi vaikka mitä tapahtuisi. Pysy paikoillasi. Pysyin paikoillani. Epiduraali alkoi vaikuttaa. Minua rupesi väsyttämään ihan valtavasti. En edelleenkään kokenut hallitsevani tilannetta. En voinut muuta kuin nukahtaa. Äänet ympärilläni olivat sumeita ja silmäni painuivat väkisin kiinni. En ole ikinä kokenut vastaavaa nukahtamisen tarvetta. Tuntui, kuin vaipuisin johonkin koomaan. Pelotti.

Muutamaa tuntia myöhemmin heräsin. En muista muuta kuin, että olin wessassa enkä kyennyt pissaamaan. Mitään ei vain tullut ulos. Olin ihmeissäni. Supistuskivut alkoivat taas pahentua. Sain toisen epiduraalin ja nukahdin uudestaan. Synnytyksen aikana rakkoni tyhjennettiin kahdesti, koska pissaaminen ei onnistunut. Minulle oli noussut kuumekin jossain vaiheessa illan aikana. Pyysin epiduraalin laiton aikana paksua peittoa, jonka mieheni kävi jostakin hakemassa.

Heräsin. Katselin ympärilleni. Mieheni nukkui istualtaan ikkunan vieressä. Herätin hänet kysymällä puskettaisiinko tämä vauva vihdoin ulos. Kohdun suu oli auennut nukkuessani kokonaan. Enää ei tarvinut kuin odottaa ponnistustarvetta. Nukkuminen oli auttanut. Minulla oli taas luottoa omiin voimiini. Laitoimme radio suomipopin soimaan ja pompin jumppapallolla hyvän tuulisena. Olin loppusuoralla. Ponnistustarvetta ei vain tuntunut, näkynyt eikä kuulunut. Lopulta kätilö kehotti minua ponnistelemaan supistusten kohdalla, vaikkei ponnistuttaisikaan. Seisoin sänkyyn nojaten ja ponnistelin supistusten tullessa. Homma tuntui toimivan, mutta vauvan sydänäänten vuoksi kätilö ei halunnut minun synnyttävän seisaallaan. Siirryin sänkyyn puoli istuvaan asentoon. Supistukset harvenivat. Ponnistustarvetta ei tullut. Kätilö laittoi minulle oksitosiinitipan supistusten vauhdittamiseksi. Ponnistustarvetta ei edelleenkään tullut. Ponnistelin silti aina supistusten kohdalla. Kätilö päätti auttaa vauvaa imukupilla. Yhtäkkiä huoneessa oli monta kätilöä/lääkäriä. En enää tunnistanut supistuksia kivuilta. Joka paikkaan sattui, mutta nyt kipu ei lamaannuttanut minua. Ponnistin silloin kun käskettiin ponnistaa. En enää pelännyt. Halusin lapsen ulos. Keskitin kaikki voimani ponnisteluun. Lopulta kuulin rääkäisyn. Pieni ihme oli elossa. Hän oli todellinen. Hän oli siinä! Tärisin jälkiväristyksissä kuin horkassa. Sain lapsen rinnalleni. Hän alkoi availla silmiään. Tuijotin häntä ja tärisin. Pieni ihmeellinen poikani availi silmiään. Hän katseli minua ihmeissään. Katselin takaisin yhtä ihmeissäni. En muista itkinkö, mutta mieheni mukaan itkin. Virallisesti kello oli 5:58 lauantaina 13.10. Lapsivesien menosta oli kulunut 52 tuntia ja 28 minuuttia. Nuo 52 ja puoli tuntia olivat hurjaa kyytiä innokkaasta odotuksesta epätoivon pelottaviin syövereihin ja lopulta onnelliseen vauvan ensimmäiseen rääkäisyyn.

Synnytysnäytelmä

Rv 35+5

Synnytysnäytelmä

 

Pääsimme eilen mieheni kanssa tutustumaan näyttämöön, jossa pieni potkuttelijamme näkee ensi kertaa päivän valon. Kävimme tutustumiskäynnillä Tyksin äitiyspoliklinikalla.

Nyt pystyn muodostamaan mieleeni synnytyksen käsikirjoituksen. En tiedä tuleeko näytelmä olemaan räjähtävää toimintaa, kauhistuttavaa trilleriä vai kenties rauhallinen kuin luontodokumentti. En myöskään tiedä näytöksen päivää tai kellon aikaa, mutta juonen pääpiirteet pystyn silti kirjoittamaan.

Tarina alkaa todennäköisesti supistuksilla, lapsiveden menolla tai verenvuodolla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa näytelmä voi jatkua rauhallisesti kotona niin kauan kuin olo tuntuu turvalliselta. Muissa tapauksissa päähenkilöiden on hyvä olla yhteydessä synnytyssairaalaan.

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen näytös jatkuu sairaalassa. Nyt tiedän mistä ovesta päähenkilöt saapuvat näyttämölle ja miten heidän kuuluu toimia vuorokauden ajasta riippuen. Toinen kohtaus esitetään pienessä kopissa, jossa kätilö kartoittaa tilanteen. Kopista tarina jatkuu joko takaisin kotiin, suoraan synnytyssaliin tai osastolle odottelemaan.

Näytelmän huippu, synnytys, on kolmiosainen. Avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkeisvaihe. Itseasiassa koko näytelmän alku on jo ollut avautumisvaihetta, joka jaetaan latenssivaiheeseen ja aktiiviseen vaiheeseen. Seuraavaan kohtaukseen siirrytään vasta kohdunsuun ollessa täysin auki (10cm). Kohtaus on takuu varmaa toimintaa, joka kestää 20 minuutista pariin tuntiin.

Ponnistusvaiheen jälkeen näytelmän tunnelma muuttuu hetkessä kunnon actionista romanttiseksi vauvan tuoksutteluksi. Jälkeisvaihe ei enää pitäisi sattua. Loppukohtauksessa vauva opettelee ensimmäistä kertaa syömään synnytyssalissa, josta perhe sitten siirretään synnytysvuodeosastolle yleensä kolmeksi päiväksi.

Minulle tuli entistä luottavaisempi olo synnytystä kohtaan tutustumiskäynnillä. Molemmat paikalla olleet kätilöt olivat todella mukavia! He kertoivat synnytykseen liittyvistä asioista ymmärrettävästi, laajasti ja konkreettisesti. Sain paljon enemmän tietoa puolentoistatunnin tutustumiskäynnillä kuin kaikilla neuvolakerroilla ja aiheesta lukemiseen käyttämieni tuntien aikana yhteensä! Todella positiivinen kokemus!

Ajatuksia synnytyksestä.

Rv 33+4

Ajatuksia synnytyksestä.

Epiduraali- ja spinaalipuudutus ovat molemmat selkäpuudutuksia. Kummankin haittavaikutuksena voi olla heikentyneet supistukset, jotka pidentävät synnytystä. Heikentyneitä supistuksia voidaan joutua korjaamaan supistuksia tehostavalla tipalla ja kätilö saattaa tarvita pihtejä tai imukuppia auttaakseen lapsen maailmaan. Pienempiä haittavaikutuksia voivat olla virtsaamisen tunteen häviäminen, selkäsärky ja verenpaineenlasku. Ilokaasukin voi aiheuttaa liikaa otettuna paniikkia sekä pahaaoloa ja vauva saattaa kärsiä hengitysvaikeuksista jos äiti hengittää liikaa ilokaasua synnytyksen loppuvaiheessa.

Synnytys sattuu aivan varmasti. Sattuu paljon. Haluaisin silti kestää kivun kipuna ja olla kehoni tapahtumien tasalla koko ajan. Minua pelottaa lääkkeiden aiheuttama tokkura enemmän kuin synnytyskivut. Mielummin oksentelisin kivun takia kuin lääkkeen aiheuttaman pahanolon vuoksi. Naisen keho on synnytystä varten ja kautta aikojen on lapsia syntynyt maailmaan ilman ihmeellisiä lääkkeitäkin. Haluaisin yrittää selviytyä synnytyksestä mahdollisimman vähällä kivunlievityksellä, mielellään kokonaan ilman. En kuitenkaan kiellä itseltäni kivunlievitystä jos tunnen sitä tarvitsevani. Suhtaudun synnytykseen rennolla katsotaan tilanteen mukaan -asenteella. Toivoisin alatiesynnytystä, mutta ei sektiokaan huono vaihtoehto ole. Pääasia, että lapsi pääsee turvallisesti tähän maailmaan! En oikeastaan voi kuin yrittää pitää itseni rauhallisena ja toivoa hyvää kätilöä. Toivoisin kätilön ottavan huomioon, että meille synnytys on aivan uusi kokemus. Toivottavasti positiivinen kokemus!

Neuvolassamme on ollut kaksi viime kertaa kesäsijainen. En tykkää hänestä ollenkaan! Molemmilla neuvolakerroilla olen pidätellyt itkuani. Ensinnäkin kyseinen neuvolatäti on vastannut aivan liian monta kertaa kysymyksiimme ”en tiedä”, joten en luota häneen yhtään. Toisekseen hän olettaa minun tietävän paljon enemmän asioita kuin tiedän, saaden minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Odotan esikoistani, kaikki on uutta! Neuvolan pitäisi käsittääkseni olla se paikka josta saa vastauksia, jossa voi purkaa mietteitään ja josta saa tsemppiä. Onneksi kesä alkaa olla ohi, joten seuraavalla neuvolakerralla meitä on vastassa uusi ihminen. Meidän alkuperäinen ihana neuvolatäti kun lopetti kokonaan. Ennen laskettua aikaa olisi vielä synnytystapa-arviointi, tutustuminen synnytyssairaalaan ja yksi kerta neuvolassa. Sitten se onkin menoa, tai mistä sitä tietää milloin, joten korjaan: kohta se onkin menoa! En malttaisi odottaa, että näen pikkuisen potkuttelijamme!

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén