Naisaivot

Äitiyteen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Avainsana: Äitiys (Page 1 of 2)

Pullaa ja pähkäilyä

Nautin voisilmäpullaa ja aamupäiväteetä vauvan nukkuessa. Harvinaista. Yleensä pikkuinen ei päivisin juuri nuku, mutta edeltävä yö oli ollut vähä uninen. Vauvalla oli  vatsavaivoja. Yöllä pyöriessäni hereillä ja kuunnellessani vauvan vatsavaiva ähinää, pähkäilin mielessäni mennyttä synnytystä. Olisin todennäköisesti kestänyt kivut asiallisemmin, jos pohjilla ei olisi ollut kahta valvottua vuorokautta. Jos kuume ei olisi noussut. Jos en olisi ollut ensikertalainen. Haluaisin saada taputusta päähäni. Haluaisin tuntea itseni vahvaksi. Oloni on epäonnistunut, vaikka vauva on täydellinen, enkä oikeastaan olisi voinut toimia toisin. Mistään kivunlievityksestä en kieltäytynyt ja lääkkeitä pyysin kun niitä tunsin tarvitsevani. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt yrittää nukkua enemmän avautumisvaiheessa tai olisi pitänyt vaatia aikaisemmin epiduraali, mutta silloisen tiedon varassa toimisin edelleen samoin. Kuumetta ja ensikertalaisuutta en voi muuttaa.

Herään päiväunilta. Vauva jää nukkumaan. Keitän teetä ja lämmitän pakkasesta pullan. Ne harvinaiset hetket, kun pikkuinen nukkuu päivällä, olen päättänyt pyhittää itselleni. Kotityöt ja muut velvollisuudet voi hoitaa vauvan ollessa hereillä. Luen Vauva -lehdestä synnytyspeloista kertovan artikkelin. Kyyneleet nousevat silmiini, kun artikkelissa haastateltu kertoo synnytyksen olleen mieletön kokemus. Olisin myös halunnut hienon ja voimaannuttavan synnytyskokemuksen. Todella moni synnytyskertomuskin loppuu toteamukseen upeasta kokemuksesta. Oloni on katkera. Miksi synnytykseni oli niin kauhea?

Raketti

Aika kiitää kuin avaruussukkula. Rakettia ei voi pysäyttää. Ei voi hidastaa. Vauva kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia! Tiesin vauvojen kasvavan vauhdilla, mutta en etukäteen ymmärtänyt kuinka hullua tahti onkaan. Vasta vähän aikaa sitten odottelin hymyjä, jotka nyt ovat arkipäivää. Kertaalleen olen jo inventoinut pieneksi jääneet vaatteet pois sopivien seasta, eikä niskaakaan tarvitse enää tukea.

Vaikka tuntuu kuin olisi ohjuksen kyydissä, vanhemmuus ei onneksi ole rakettitiedettä. Ongelmien ratkaisuun riittää maalaisjärki. Esimerkiksi toistuvat ohivuodot korjasimme vaihtamalla vaippamerkkiä. Lidlin vaipoissa on korkea vyötärö, joka sopii pitkälle pikku kaverillemme. Olemme oppineet tunnistamaan nälkäitkun ja vatsa-vaiva-itkun. Tiedämme millainen kiljahtelu on huomion haluamista. Sylissä vauva tykkää katsella maailmaa selkä sylittelijään päin, ellei sitten ole jokeltelu tuulella. Jutellessaan hän tietysti toljottaa sylittelijää silmiin. Pikku miehen parhaita frendejä ovat sitterissä heiluvat lelut! Oi että hän tykkää höpötellä niille, esimerkiksi sillä aikaa kun koitamme saada kotitöitä tehtyä. Tosin imurin hurina on niin unettavaa, että yleensä vauva nukahtaa. Pienokaisemme on hyväntuulinen hymypoika, joka ei päivisin juuri nuku. Maailman tarkkailultaan hän malttaa ottaa vain pieniä nokosia. Onneksi öisin uni maistuu, ellei vatsakivut vaivaa. Olemme antaneet jäbälle lempinimen ”pikku Cheek”, koska vatsakipu önähtelyt muistuttavat hämmästyttävästi räppärin tavaramerkkiä. Vauvan imitoidessa Cheekkiä minä olen kuunnellut häntä alkuyöt ja mieheni loppuyöt. Molemmat saamme siten hieman unta, jotta jaksamme nauttia pikku raketistamme!

Kampaaja

 Ennen.

 Jälkeen!

Tumma kaakao ja vuohenjuusto panini. Istun kauppakeskuksen kahvilassa. Katselen ohi kulkevia ihmisiä. Nautin. Olen juuri käynyt kampaajalla ja kestovärjäämässä kulmakarvani. Olen ensimmäistä kertaa erossa vajaa kaksi kuukautisesta pojastani. Etukäteen pelkäsin olevani hermoraunio koko kampaajan ajan. Hermoilun sijaan nautin täysillä vapaudesta. Nautin omasta ajasta. Tiskit, pyykit, vaipanvaihdot, syöttäminen, röyhyttäminen, hyssyttely, nukuttaminen tai mikään muukaan ei ole nyt vastuullani. Saan rauhassa nauttia herkullisen kaakaon. Miksi en ole aiemmin lähtenyt hetkeksi pois kotoa? Koska en tajunnutkaan kuinka paljon kaipasin vanhaa vapauttani! Koska en tajunnut, että yksin tehty kauppakeskusreissu antaa energiaa kuin ulkomaan matka!

 

Äidin huoli

Heräsin juuri. Näin järkyttävää unta. Silmissäni vilkkuu edelleen kauhistuneen poikani katse. Unessa isommat lapset olivat hakanneet pienen vauvani leikkipuistossa ja ambulanssimiehet pyörivät pienokaisen ympärillä. Minun tekisi mieli ottaa vauva syliini, mutta hän nukkuu vielä. Minua itkettää. Voisipa äidin rakkaus suojella lasta niin kuin Harry Potterissa. Äidin rakkauden ansiosta pääpahiksen kuollettava loitsu kimpoaa vaippaikäisestä Harrystä, jättäen vain arven otsaan. Voisimpa suojella lastani kiusaajilta ja kaikilta muiltakin pahiksilta. Voisimpa suojella onnettomuuksilta.

Varasin kampaajan ylihuomiselle. Eroan ensimmäistä kertaa pikkuisestani. Puolitoista kuukautta olen ollut koko ajan vauvan vierellä. Pääsen hetkeksi hengähtämään vastuusta. Luotan mieheeni täysin. Hänkin osaa vahtia, ettei vauva hautaudu peittonsa alle tai tukehdu pukluunsa tai putoa sohvalta tai lakkaa muuten vain hengittämästä. Pääsen rauhassa lukemaan naistenlehtiä kampaajan tuoliin, mutta osaanko rentoutua? Minulle tulee aivan varmasti pikkumiestä ikävä! Nähtäväksi jää, kuinka naisaivoni reagoivat tilanteeseen.  Voisimpa taikoa mieleni huolettomaksi!

”Hieno kokemus”

Meidän reilu kuukauden ikäinen vauvamme on jo viisi kiloinen pötkylä. Pituuttakin on lähes 59cm! Eilen oli lääkärin tarkastus. Kaikin puolin terve pikku-mies! Lääkäri kysyi fiiliksiäni synnytyksestä. Vastasin, että nykyään pystyn jo puhumaan aiheesta itkemättä.

Pitkä ja kivulias synnytys teki minusta kyynisen. Etukäteen uskoin, että synnytys voisi olla hieno kokemus. Hienon kokemuksen toivossa halusin yrittää selviytyä mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Olin lukenut kaikenlaisia synnytyskertomuksia. Pelkäsin lääkkeiden aiheuttamaa tokkuraa ja haittavaikutuksia. Esimerkiksi ilokaasusta johtuvaa pahaa oloa ja epiduraalin heikentämiä supistuksia. En osannut pelätä kovien kipujen aiheuttamaa kontrollin menettämistä. Enää en usko, että minkäänlainen synnytys voisi olla hieno kokemus. Palkinto on aina upea, mutta se työvaihe kauhea. Seuraavalla kerralla minulle on aivan sama miten työvaihe menee. Aivan sama mitä lääkkeitä saan tai olen saamatta. Aivan sama synnytänkö alateitse vai sektiolla. Pääasia, että saan lapsen ulos kohdusta ja plussaa on, jos tilanne ei pääsee riistäytymään käsistä väsyneeksi, kuumeiseksi ja kivuliaaksi painajaiseksi.

Minua ei harmita, että uskoin synnytyksestä hyvää ja lähdin innokkaasti soitellen sotaan. Minua ärsyttää mieheni vitsailut nopeasti vaihtuneesta mielipiteestäni lääkkeitä kohtaan. En milloinkaan ollut ehdottomasti lääkkeellistä kivunlievitystä vastaan. Tiesin, että synnytys voi venyä pitkäksi ja kivut yltyä koviksi. Tiesin, että saatan hyvinkin tarvita kunnon kivunlievitystä. Minua ei harmita lääkkeisiin turvautuminen. Sotatanner oli karu lääkkeistä huolimatta. Toivottavasti seuraava taistelu olisi nopeampi ja henkisesti helpompi.

Sota on onneksi ohi ja seesteinen arki alkanut. Vauvaakin jo hieman hymyilyttää tämä elämä. Ensimmäinen tarkoituksellinen hymy ilmestyi pienokaisen kasvoille eilen, kun äitini tuli käymään. Vauva tunnisti hänet! Toinen selkeä hymy tuli tänä aamuna hoitopöydällä. Kolmas mieheni tultua töistä kotiin. Niin suloinen pieni hymypoika!

Rytmi

Astumme hissistä kauppakeskuksen hälinään. Minua jännittää. Mieheni myöntää myös olevansa hieman jännittynyt. Olemme ensimmäistä kertaa kauppakeskuksessa vauvan kanssa. Haluan ehtiä takaisin kotiin ennen seuraavaa syöttöä. Meillä on noin kolme tuntia aikaa. Istahdamme ja tilaamme suolaiset pannukakut lounaaksi. Ihanaa olla ihmisten ilmoilla, vaikken osaakaan rentoutua. Onko vauvalla sopivasti vaatetta? Mikä pannukakuissamme kestää? Mietin valmiiksi mitä tarvitsen mistäkin kaupasta, jotta selviydymme kotiin mahdollisimman nopeasti.  Onko tilauksemme unohdettu? Heiluttelen vaunuja ja yritän keskittyä keskusteluun mieheni kanssa. Lopulta saamme ruuat pöytään. Vauva nukkuu melko tyytyväisenä vaunuissa. Pannukakut ovat herkullisia. Rentoudun hieman.

Ennen vauvaa käyttämäni housut eivät vielä mahdu jalkaan. Raskaushousut ovat jo liian isot. Minulla on noin 5 kiloa vielä matkaa vanhaan painooni. Imetyksen sallivia paitoja minulla on vain muutama. Pukeutuminen on ollut hankalaa viime aikoina. Koti-lookin vastapainoksi olisi mukava pukeutua siististi silloin harvoin kun kotoa poistuu. Haluaisin pitkän napitettavan neuletakin, jota voisi pitää sukkahousujen kanssa. Napitettavan, jotta imetys onnistuu ja pitkän, koska sukkahousut mahtuvat jalkaan. Ensin ajattelin, ettei ole mitään järkeä ostaa farkkuja, koska pian ne ovat liian suuret(toivottavasti), mutta ostin kuitenkin. En löytänyt neuletakkia. Onhan minulla oltava jotain päälle pantavaa!

Päätämme kauppakeskusreissun ruokakauppaan. Vauva alkaa olla jo hieman levoton. Vaunut täytyy pitää koko ajan liikkeessä. Minua hermostuttaa. Kiiruhdamme kaupassa keräten vain kauppalistalla olevat asiat. Ärsyttää edessä hidastelevat ihmiset. Esimerkiksi irtomyyntipisteellä eräs mamma valikoi karjalanpiirakoita niin leveästi, ettei kukaan muu varmasti mahdu hakemaan piirakan piirakkaa samaan aikaan! Päätäni alkaa särkeä. Shoppailureissujen aika tulee vielä. Nyt vauva on vielä liian pieni. Kaikki on vielä liian uutta. Yllättävän stressaava reissu. Kotona on ihanan helppoa olla!

Kotona meille on muodostunut vahva päivärytmi. En tajunnutkaan kuinka vahva, ennen kuin toimin toisin. Lähdin lenkille pari tuntia normaalia myöhemmin, jotta mieheni ehtisi töistä kotiin ja pääsisin suihkuun heti ulkoilun jälkeen. En oikein osannut tehdä päivällä mitään. Odotin vain lenkille lähtöä. Vauvakin tuntui olevan sekaisin. Hän vaan nukahteli tissille! Toki on päiviä, jolloin vauva nukkuu enemmän tai on rinnalla pidempiä aikoja, mutta perus päivärytmi meillä on silti: pari syöttöä aamulla, jonka jälkeen pitkälle kävelylle. Lenkin jälkeen imetys ja oma lounaani. Sitten päiväunet, jos vauvalle sopii. Illat menee rennosti telkkarin edessä. Olen jäänyt koukkuun Salkkareihin!

Kakkavaippa

Minusta on tullut stereotyyppinen äiti, joka juttelee vauvan vaipan sisällöstä. Aihe on niin mielenkiintoinen, että pakkohan siitä on kirjoittaakin! Yksi päivä sinappikakan seassa oli myrkyn vihreitä pilkkuja. Huolestuin hieman, mutten pelästynyt niin kuin kerran synnytyssairaalassa, jolloin koko vaippa oli täynnä vihreää tavaraa. Tummat ensi pökäleet muuttuvat sinapiksi myrkyn vihreän kakan kautta. Vihreää voi näköjään tulla myöhemminkin. Pilkut ovat normaali asia, joka johtuu ilmasta vauvan masussa. Ensimmäinen kerta opettaa!

Ensimmäistä kertaa vaunulenkillä pikkuisella oli liian paljon vaatteita päällä. Kitinä kertoi kuumuudesta ja tajusin riisua pari vaatekerrosta. Ensimmäistä kertaa kylvyssä. Käskin mieheni valokuvaajaksi. Kaikki pitää tietysti kuvata! Ensimmäistä kertaa kaupassa. Voiko ruokakauppaan kävellä vauvan vaunujen kanssa? Tietysti voi. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota kaupassa kulkeviin vaunu-vanhempiin, joten asia mietitytti. Ensimmäistä kertaa sitterissä. Vauva katseli keittiössä tyytyväisenä kun leivoin sämpylöitä. Ensimmäistä kertaa talkkia pienelle punaiselle pepulle. Niin monia ensimmäisiä kertoja!

Ensimmäistä kertaa ristiäisten järjestelyä. Askartelin kutsukorttipohjat jo raskausaikana. Nyt, kun juhlilla on aika ja paikka, pyysin miestäni tekemään kortteihin infot. Annoin hänelle muistilapun, jonka pohjalta muotoilla kutsut. Hän kirjoitti muistilappuni sellaisenaan koneelle, muotoili reunat suoriksi ja tulosti. Tarkoitin muotoilulla esimerkiksi sellaisia sanoja kuin tervetuloa ja terveisin. Hän ajatteli muotoilulla vain fontin valintaa ja tekstin keskitystä. Joko lähetämme sukulaisille miehekkäät kutsut, joissa on pelkästään osoitetiedot, kellon aika ja pieni runo, tai sitten kirjoitan kutsut uusiksi. ”Laita mies asialle ja tee itse perässä.” Teen perässä.

Tulevia ensimmäisiä kertoja odotan innolla! Esimerkiksi tarkoituksellista hymyä pienillä kasvoilla! Odotan vatsalleen kääntymistä ja liikkeelle lähtöä. Nyt hän nostelee jo hienosti päätään ja osaa kääntyä selältä kyljelleen! Tunsin hämmentävän suurta ylpeyttä neuvolatädin kehuessa vauvan niskatreenejä. Odotan ensimmäisten kiinteiden ruokien syöttämistä ja tietysti: miltä se kakkavaippa sen jälkeen näyttää?

Väriskaala

Vauvakuplan väriskaala rajoittuu pelkkään vaaleanpunaiseen hattaraan… eikä rajoitu. Värejä, sävyjä ja tunteita on enemmän kuin hattarassa säikeitä!

Sininen. Sinisessä yössä unissaan tuhiseva lapsi on liikuttavan kaunis. Vauva on saanut vatsansa täyteen ja äiti katselee kuinka pienokainen vaipuu lempeään uneen. Äiti silittää vauvan päätä ja säilöö hetken muistinsa syövereihin. Valitettavasti välillä sininen tummuu lähes mustaksi. Vauva ähisee vatsakipujaan, isi kuorsaa ja äiti tarkkailee tilannetta saamatta unta. Äidin sydäntä särkee katsella pienen käpristelyä.

Valkoinen. Onneksi äidinmaito riittää täyttämään pienen masun. Äiti rakastaa sitä ilmettä, joka on vauvan kasvoilla huulten irrotessa nännistä. Sitä tyytyväistä mutrusuuta. Valkoisia liivinsuojuksia kuluu paljon. Maitoa on silti lakanoilla, paidalla ja joka paikassa. Olkoon. Valkoiset vaippavuoret täyttävät jatkuvasti roskakorin. Isistä on tullut roskakuski. Maailma tuhoutunee vaippojen määrästä, mutta kestovaipat vaikuttavat liian työläiltä. Kertakäyttöiset ovat käteviä. Pelastukoon maailma muilla tavoilla.

Keltainen. Keltainen aurinko paistaa ja raikas tuuli pyörittelee maahan pudonneita lehtiä. Äiti työntää vaunuja reippaasti eteenpäin ja löytää aivan uusia lenkkipolkuja kodin läheltä. Äiti nauttii kun enää ei ole isoa masua hidastamassa menoa. Aurinko on keltainen, mutta niin on myös sinappi. Sinappi liittyy vahvasti vauva-arkeen, mutta onneksi se ei haise oikeastaan ollenkaan.

Suklaan ruskea. Äidin herkkua ovat suklaakonvehdit. Äidin täytyy olla vastuuntuntoinen, järkevä ja tunnollinen. Aina ei jaksa olla kunnollinen, joten äiti söi suklaa överit ja sai vatsanpuruja. Äiti ja vauva rupsuttelivat sitten kilvan ilmoja ulos.

Harmaa. Välillä äitiä uuvuttaa ja mieli on harmaa kuin marraskuun sadepäivät. Äiti kiukuttelee isille, joka tietää harmauden olevan vain hetkittäistä.

Punainen. Harmaata huomattavasti useammin äidin mieli säihkyy rakkauden punaisena. Niin syvän punaisena, ettei äiti ole sellaista väriä aiemmin nähnytkään! Niin syvänä, ettei mieleen mahdu mitään muuta.

Imetyshetkiä

Yövalon pehmeä loiste tuo joulun mieleen. Herään vauvan äännähtelyyn. Hän ei itke. Hän ilmoittaa nätisti, että olisi taas ruoka-aika. Pinnasänky on parisänkymme vieressä. Nousen istumaan. Hetken aikaa minä ja vauva katselemme toisiamme. Suuret tummat silmät ovat täysin auki. Nostan hänet hellästi rinnalleni. Puolen tunnin päästä vauvalla on taas uniset silmät ja täysi masu. Vaivumme molemmat heti takaisin uneen.

Syötän pienokaista sohvannurkassa. Kesken kaiken vauva lopettaa imemisen ja rupeaa vääntelehtimään. Hän ähkii ja kitisee. Hieman itkukin meinaa tulla. Lopulta vauva onnistuu. Hän onnistuu pieraisemaan ilmaa ulos vielä kehittyvästä suolistostaan. Muutaman pierun jälkeen syöminen jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Aamuyöllä herään kimeään äänimerkkiin. Katson kelloa. On kulunut jo yli neljä tuntia edellisestä syötöstä. Vauvalla on kova nälkä. Nostan hänet rinnalleni. Rintani ovat maidosta pinkeät. Pienokainen ei saa napattua kiinni täpötäydestä tissistä. Häntä alkaa kiukuttaa. Mieheni herää. Lapsi huutaa. Yritän tunkea tissiä huutavaan suuhun. Mieheni keksii käydä lämmittämässä aiemmin pumppaamaani maitoa. Annamme pienelle pahimpaan nälkään pullosta ruokaa. Hän rauhoittuu ja malttaa keskittyä rinnasta syömiseen. Lopulta vauvalla on taas unisen tyytyväiset silmät. Jatkamme nukkumista.

Eilen iltasella istuimme sohvalla ja katselimme telkkaria. Vauva oli rinnallani. Hän söi edellisen kerran tuntia aiemmin ja normaalin puolen tunnin sijaan noin 50 minuuttia. Nytkin pieni oli mussuttanut rinnalla jo kauan. Lopulta hän nykäisee päätään taaksepäin huulet huvittavasti mutrussa. Mieheni ryöhtäyttää pikku kaverin. Minä rupean valmistamaan caesar salaattia iltapalaksi. (Haaveilin caesar salaatista koko raskausajan. Kastikkeessa on raakaa munaa ja kalaa, joten listerian pelossa välttelin kyseistä salaattia. Synnytyssairaalassa kysyin täytyykö imetyksen aikana varoa syömisiään. Ei tarvitse. Saan taas syödä mitä vain! Välillä ison masun aikana kyseenalaistin syömissuosituksia, mutta en silti uskaltanut riskeerata vauvan terveyttä. Jätin kiltisti syömättä majoneesit, tuorejuustot, pastöroimattomat tuotteet yms.) Salaattia syödessäni mieheni tekee kaikkensa pitääkseen vauvan tyytväisenä. Veikkaamme kitinän syyksi vatsakipuja, mutta ei, pieni onkin taas halukas tissille. Kerkesin juuri ja juuri syödä yhden salaatin kun vauvalla oli taas nälkä! Uskomatonta. Yleensä pikkumies on pitänyt kahdesta kolmeen tuntia taukoa syömisissään. Tiheän imun kausi on selvästi alkanut.

”Tiheän imun kaudella tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin vauva haluaisi vain asua rinnalla. Hän saattaa myös olla tyytymätön ja normaalia itkuisempi. Uni ei ehkä maistu tavalliseen tapaan päivällä eikä yöllä. Vauvan käytös saattaa hämätä epäilemään, ettei äidinmaito enää riitäkään tyydyttämään vauvan tarpeita. Kyseessä on kuitenkin normaali imetykseen kuuluva vaihe, jolla vauva varmistaa maidonsaannin pysymistä sopivalla tasolla jatkossakin.” -Imetyksen tuki ry.

Sairaalan pyjamassa

Sairaalan pyjamassa

Synnytyssalissa kilistelimme omenamehut kuohuviinilaseista ja söimme aamiaisen. Pikkuinen totutteli kohdun ulkopuoliseen elämään isin paidan alla. Pienen pienet varpaat vilkkuivat paidan helman alta. Kliseisesti: olimme väsyneitä, mutta onnellisia.

Osastolla rupesin ihmettelemään pikkuisen nopeaa hengitystä. Hän nukkui rauhallisesti sylissäni, mutta hengitti kuin pikajuna. Meidät ohjattiin lastenlääkärin tarkastukseen. Lääkärin huoneesta siirryimme vastasyntyneiden teho-osastolle. Pienellä todettiin infektio, joka voitaisiin hoitaa antibioteilla. Syy infektioon oli pitkä aika lapsiveden menosta syntymään.

Ensimmäiset päiväni äitinä kuluivat teho-osaston nojatuolissa. Kävin vain nukkumassa ja syömässä vuodeosastolla. Ramppasin öisinkin teholla, koska ikävöin omaa vauvaani kun yön pimeydessä kuuntelin muiden äitien hyssyttelevän omia pienokaisiaan. Vein lypsämiäni maitotippoja ja kävin harjoittelemassa imettämistä, vaippojen vaihtoa yms. Onneksi lääkkeet alkoivat purra ja parin päivän jälkeen sain vauvan vierelleni vuodeosastolle. Riitti, että kävimme tehon puolella kahdesti päivässä saamassa antibiotit.

Muutaman päivän vietimme vuodeosastolla ennenkuin pääsimme kotiin! Kotoakin meidän piti kahdesti päivässä ajaa sairaalaan antibioteille, mutta oli silti ihana päästä kotiutumaan! Nyt ei enää tarvitse rampata sairaalassa, vaan voimme täysillä keskittyä vauva-arjen opetteluun terveen pikkumiehen kanssa!

Page 1 of 2

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén