Naisaivot

Vauvakuumeeseen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Kuukausi: joulukuu 2017

Vapaus

Torstai klo.10:00

Vapaus

 

Kuukautiseni alkavat olla ohi, samoin niiden aiheuttama pettymys. Joulu oli lopulta todella ihana ja rakkaudentäyteinen. Kiertäessämme kaikki sukulaiset läpi ymmärsin, kuinka hyvä tukiverkko meillä onkaan. Mietiskelin, kuinka innoissaan vanhempamme olisivatkaan ensimmäisestä lapsenlapsesta. Lastenhoitoapuja pursuaisi varmaan joka reunalta! Porukalla jakaisimme lapsen kasvuun liittyvät ilot ja ärtymykset. Sain huikeita joululahjojakin, jotka viestivät läheisten rakkaudesta. Olen onnellinen!

Eilen vietin lomapäivää ilman suunnitelmia. Pääsin nauttimaan vapaudesta ja siitä kuuluisasta omasta ajasta, joka vauvan saapuessa jäisi vähälle. Kävin kampaajalla ja shoppailemassa. Löysin kahdet uudet farkut! Herkuttelin lounaan ja vaeltelin kaupoissa. Nautin aikatauluttomuudesta. Aurinkokin paistoi! Tänäänkään ei ole velvollisuuksia. Aion maata sohvalla, lukea joululahjaksi saatua kirjaa ja mussuttaa suklaata. Jos lukemiselta ehdin, järjestän vaatekaapin ja pakkaan kivoimmat kuteet upouuteen matkalaukkuuni. Ylihuomenna lähdemme Unkariin mieheni kanssa. Katselemme nähtävyyksiä, syömme hyvin ja vietämme aikaa ihan kahdestaan! Ihanaa!

Miksi kiirehtiä vauvahaaveiden kanssa? Tälläistä vapautta ja vain itsestään välittämistä pääsen kokemaan seuraavan kerran joskus eläkkeellä. Miksi stressaan vauvantekoprojektin kanssa? Antaa vauvan tulla kun on tullakseen. Todennäköisesti tulen kaipaamaan tätä aikaa vaativassa vauva-arjessa. Koetan tässä sanoa itselleni: ”Nauti vapaudesta vielä kun voit senkin tyhmeliini!”

Loppusota

Maanantai klo.22:35

Loppusota

Pääni sisällä on käynnissä taistelu. Vastakkain ovat tunteet ja järki. Tunteiden soturit ovat sitkeitä ja sisukkaita. Järjen armeija on suuri, mutta passiivinen ja helposti perääntyvä. Nyt on käynnissä tämän kierron loppusota. Järjen sotilaat ovat pitäneet linjansa tiiviinä, eikä enää ole kukistettavana kuin muutama tunteiden soturi. Viimeiset pystyssä olevat soturit hyökkäävät sisukkaasti, koska he uskovat pieniin mahdollisuuksiinsa kuukautisista huolimatta. Järjen armeijalla on vastakeino tähän viimeiseenkin tunteiden iskuun, se on raskaustesti, jonka teen huomenna aamulla. Tiedän, että testi tulee näyttämään negatiivista, mutten saa mielenrauhaa jos jätän testin tekemättä.

Punainen joulu

Sunnuntai klo.6:47

Punainen joulu.

On jouluaattoaamu. Eilen kävimme mummolassa ja vietimme iltaa äidin luona korttia pelaten. Oli ihana päivä. Hetki sitten heräsin käymään pissillä ja vedin joulun ihanuuden pöntöstä alas. Kuukautiseni alkoivat. Onneksi äiti antoi oman huoneensa minun ja mieheni käyttöön. Hän nukkui itse alakerran sohvalla. Saan itkeä rauhassa täällä yläkerrassa.
Juuri eilen illalla sanoin miehelleni toiveikkaasti, että saatoimme onnistua tässä kierrossa. Minulla oli sellainen hieman etova olo pari päivää. Arvuuttelin etovan olon voivan johtua myös toissapäivänä paistetusta joulukinkusta, jota olen muutamat siivut kerinnyt popsia. En ole syönyt lihaa juuri lainkaan aikoihin, mutta limppu, kinkku ja kunnon sinappi kuuluvat jouluuni. En kuitenkaan uskonut arvuutteluuni, koska toivoin vauvanalun aiheuttavan oloni. Minulla on myös muutamina iltoina ollut päänsärkyä, josta en yleensä kärsi. Alan muistuttaa keskustelupalstojen kirjoittajia, jotka tulkitsevat kaikki vaivat alkuraskaudeksi.
En vielä ihan täysin usko edes kuukautisia. Harmi kun minulla ei ole raskaustestiä mukana täälä äitini luona. Haluaisin varmuuden asiaan, mutten tänään aio lähteä mitään testejä ostamaan. Todennäköisesti yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta todellisuudessa pidättälen itkua varmaan koko päivän. Toivon mielessäni, että kuukautiset olisivatkin vain muutaman pisaran tyhjennysvuotoa.
Kaikki toitottavat, että raskaaksi tulee kun lakkaa yrittämästä. Miten hemmetissä voi lakata yrittämästä? Kuinka voi olla ajattelematta asiaa, jota toivoo tulevaisuudelta kaikkein eniten? Kuinka voi nauttia joulusta, kun unelmat valuu punaisena pitkin vessanpönttöä? On punainen joulu ainakin. Helvetin punainen. Miksen tule raskaaksi?

Morkkis.

Torstai klo.16:05

Morkkis.

 

Risteily oli ja meni, mutta morkkis jäi. Join liikaa alkoholia. En muista kaikkea, enkä eilen kyennyt liikkumaan hytistäni oikein minnekään. Haisin ja mätänin sängylläni moittien itseäni liiallisesta juomisesta. Olen melkein kolmekymppinen ja luulin jo tietäväni omat rajani. Tiesinkin, mutta ylitin ne rajat kovaa ja korkealta.  Ystäväni sanoivat, etten tehnyt mitään tyhmää tai anteeksi pyydeltävää. Itselleni ainakin olen suuren anteeksi pyynnön velkaa. En tykkää itsestäni ympäri päissäni, enkä etenkään tykkää aukoista muistissani. Meillä on mieheni kanssa salanimikin tälle juopuneelle alteregolleni.

Tänäänkin on ollut paha olo, eikä ruoka ole maistunut. Pakko ruveta joulusiivous hommiin kohta. Menetin jo yhden päivän oman tyhmyyteni takia. Tänään on saatava asioita aikaiseksi. Harkitsen tipatonta tammikuuta tai jopa tipatonta ensi vuotta. Juon suurin piirtein kerran kuussa, eikä juomatta oleminen varmasti olisi ongelma kuin esimerkiksi ystäväni kolmekymppisillä, firman virkistyjäisissä ja polttarimeiningeissä. Minulla voisi olla hauskaa selvinkin päin ja säästyisi juopottelurahat toivottavasti tulevaan vauva-arkeen. Olen aiemminkin kirjoittanut olevani valmis aikuistumaan ja olisin valmis jättämään rilluttelu elämänkin nuoruuden puolelle. Pahentuneet krapulat ainakin kertovat aikuistumisesta, tai ainakin vanhenemisesta.

Olen ”semi-kasvissyöjä”. Pääasissa elän kasviksilla, mutta töissä maistan kaikkea ja joskus syön pieniä määriä lihaa jos oikein mieli tekee. En ole nähnyt tarvetta ryhtyä täysin kasvissyöjäksi tai jopa vegaaniksi. Lihan vähentäminenkin on parempi maapalleroiselle ja yksinkertaisesti tykkään kasvisruuista enemmän kuin lihapadoista. Voisin olla ”semi-absolutisti”! Säästyisin varmasti monilta krapuloilta ja morkkiksilta. Olisin myös hyvä esimerkki tuleville lapsilleni. Muutama lasi punaviiniä hyvän ruuan kyljessä tai ystävien kanssa iltaa istuessa riittäisi varmasti! Toivottavasti saisin hyvän syyn olla yhdeksän kuukautta kokonaan juomatta ja se sama syy varmasti pitäsi minut kauempana alkoholista koko loppuelämäni.

Vääntelyä ja kääntelyä.

Maanantai klo.11:45

Vääntelyä ja kääntelyä.

Aiheuttaakohan vauvakuume fyysisiä oireita? Nyt noin viikon ajan olen ollut älyttömän väsynyt! Kahdesti kuluneen viikon sisällä olen nukkunut pommiinkin, mitä ei ole tapahtunut vuosiin. Luulin, että miellä on kotona kylmä ja valitin miehelleni kun joudun nukkumaan kahdella peitolla. Kävin viikonloppuna äitini luona, jossa turvauduin päiväpeittoon tavallisen peiton lisäksi. Tämä nukkuessa jäätyminen on jatkunut noin viikon ajan. Toki olen herkkä palelemaan aina, mutta kyllä yleensä olen tarennut yhdellä peitolla ympäri vuoden. Yksi ilta nukkumaan käydessä tunsin melko voimakasta alavatsakipua. Pyörin ja hyörin kunnes tunsin kovan nipistävän kivun. Siihen loppuivat alavatsakivut ja nukahdin. Jos ovulaatio olisi tapahtunut jo reilu viikko sitten, nipistys olisi voinut olla kiinnittymiskipua. En ole aivan varma ovulaation ajankohdasta. Olen mittaillut aamulämpöjä lähes joka päivä, mutten luota niihin epäsäännöllisen elämänrytmini takia. Sen verran aamulämmöistä voin todeta, että alkukierrosta lämmöt olivat 0,4 astetta alhaisemmat kuin ovat olleet nyt. Raskaana ollessa pitäisi aamulämpöjen nousta jopa asteen verran, jos internetin ihmeelliseen maailmaan on uskomista. En vielä tässä kierrossa tikuttanut ovulaatiota. Ensi kierrosta alan tikuttamaan ja rupeamme yrittämään ihan tosissaan. Elokuussa on parhaan ystäväni häät, joten tässä kierrossa raskaaksi tuleminen ajaisi synnytyksen pelottavan lähelle hääpäivää. Toivon silti, että epämääräiset oireeni olisivat pikkuisen ensimmäisiä tervehdyksiä. Tärkeänä päivänä aion seisoa kaasona ystäväni vieressä, vaikka sitten tukka pystytyssä suoraan synnytyssalista tulleena!

Minulla on onneksi paljon ohjelmaa seuraavaksi pariksi viikoksi. En ehdi hengailla raskaustestin kanssa kotona kuukautisia odotellen. Olen lähdössä huomenna laivalle työkavereideni kanssa. Tiedän reissun olevan kostea. En voi lopettaa elämistä pelkkien vauvahaaveiden takia. Tottakai plussan jälkeen jättäisin alkoholin kokonaan, mutta voinko nyt juoda hyvällä omatunnolla vai sätinkö itseäni jos saankin plussan? Ainakaan tupakkaa en aio polttaa risteilyllä, vaikka yleensä kännissä poltankin. Punaviininhän pitäisi lisätä verenkiertoa kohdussa, joten taidan mennä punaviinilinjalla. Pikkuruisen alkion ei pitäisi vielä näin varhaisessa vaiheessa edes hätkähtää äidin paheita. Parempi varmaan sillekin,että nautin huolettomasti elämästä kotona stressaamisen sijaan!

Opin juuri lätyttämään hollantilaisen letin. Katsoimme ystäväni kanssa youtube videon aiheesta. Lupasin laivalle lähdön alotteluissa lätyttää kavereideni hiuksia. Kumpa naisaivoillekin löytyisi opetusvideoita, joissa kerrottaisiin, ettei kaikkia asioita tarvitse analysoida, väännellä ja käännellä päässä sataa kertaa. Kyllä kaikki järjestyy!

Myönnä ja opi.

Torstai Klo.23:55

Myönnä ja opi.

Minulla oli tänään kehityskeskustelu töissä. Sain paljon positiivista palautetta ja pääsin kertomaan mieltäni painavista asioista. Esimerkiksi yksi työkaverini ei osaa myöntää virheitään, vaan syyttelee aina muita. Haluan ehdottomasti opettaa tuleville lapsilleni rohkeutta myöntää omat virheensä ja ottaa niistä opiksi. Kaikki tekevät virheitä!
Olen myös pohtinut, että mitä jos minulle tarjotaan ylennystä. Haluaisinko tarttua tarjoukseen, vai jatkaa rivikokkina ilman stressiä keskittyen vauvahaaveisiin. Mitä jos en tulekaan vuosiin raskaaksi? Heittäisin hukkaan mahdollisuuden edetä urallani ja kehittyä ammatissani, mutta mitä jos tulenkin heti raskaaksi? Kykenisinkö nauttimaan raskaudesta vai jyräisikö vastuun tuoma työstressi? Toki ylennys toisi palkankorotuksen ja säästöistä ei varmasti olisi haittaa vauvan ilmestyessä maailmaan. Haaveeni keskittyvät tällä hetkellä paljon vahvemmin perheeseen kuin uraan. Luulen, etten töissä lähtisi mukavuusalueeltani yhtään ylös päin, mutta toivottavasti en joudu päätöksen eteen. Jospa jo tästä kierrosta tärppäisi!

En anna pelon mua koskettaa.

Maanantai klo. 23:30

 

En anna pelon mua koskettaa.

Ystäväni suositteli ”SuomiLove” –ohjelman uuden kauden ensimmäistä jaksoa. En jaksanut eilen katsoa, mutta tänään avasin ohjelman yle areenasta. Viimeisen kohtauksen katsoin monta kertaa. Monta kertaa itkien. Nyt kirjoitan tätä ja kuuntelen tuota viimeistä biisiä uudestaan ja uudestaan. Cheek esittää leukemiaa kärsivälle tytölle kappaleensa: ”niille joil on paha olla”. Tyttö on saanut ensimmäiset selkeät leukemia oireensa Cheekin keikalla. Tyttö on pitänyt kiertuepaitaa sairaalassa ja luukuttanut kappaletta kotona yrittäen ymmärtää ja selviytyä. Mikä koskettavinta; yllätyksen järjesti tytön vanhemmat. Tuollainen vanhempi minäkin haluan olla. Haluan selviytyä vaikeuksista perheenä.

Olen ponnistanut aikuisuuteen avioeroperheestä. Ero oli vanhemmilleni varmasti hyvä ratkaisu, eihän kukaan kevyistä syistä eroa lähes 20 vuoden liitosta. Olin lapsi, kuten leukemia-tyttö SuomiLovessa. En ymmärtänyt, eikä minulle varmasti kaikkea kerrottukaan. Yritin vain sopeutua. Mieleni sopukoissa pelkään oman parisuhteeni puolesta, vaikka luotankin puolisooni. Näin miten järisyttävän pahasti äitini kärsi erosta. Kuinka tuska viilsi hänen sisintään. Isänikin on mukana elämässäni ja vaikka nyt vuosia myöhemmin molemmille kuuluu todella hyvää, en haluaisi itselleni käyvän samalla tavalla. Mieheni vanhemmat ja kaikki isovanhemmat ovat yhä yhdessä. Lähipiirissäni ei aikaisemmin ole ollut koko elämäänsä yhdessä viettäneitä vanhuksia. He ovat herttaisia. Minäkin haluan mieheni avaavan minulle ovia vielä kurttuisena.  Onko meistä olemaan yhdessä seuraavat 20, 40, jopa 60 vuotta? Toivon, että on. Pelkään, ettei olekaan, mutta cheekin sanoin: ”en anna pelon mua koskettaa.”

”oon maannu lattialla, miettiny miten täälä selvitään.” – laulaa cheek. Ehkäisyn lopettamisen jälkeen olen kirjaimellisesti kerran maannut lattialla todellisuuden iskeydyttyä tajuntaani. Ihmettelin mistä oikein haaveilen, koska ei minusta ole kasvattamaan ihmistä. Oikeaa todellista ihmistä. Ei minusta ole esikuvaksi kun olen itseltänikin välillä hukassa. Itkin ja tuijotin wessan kattoa. Siihen asti olin katsellut unelmaani vaaleanpunaisten lasien läpi. Olimme vuoden verran suunnitelleet ehkäisyn lopettamista. En tajunnut ollenkaan millainen kasvun paikka tämä yrittämisvaihe on. Ihan hyvä, etten heti ole tullut raskaaksi. Olen ehtinyt käsitellä tunteitani. Olen ehtinyt valmistautua äitiyteen, koska ennen ehkäisyn lopettamista en sitä osannut tehdä. Minun ei tarvitse yksin kasvattaa ihmistä, eikä yksin olla esikuvana. Me mieheni kanssa olemme tässä yhdessä. Meidän vanhemmat ja isovanhemmatkin ovat tässä. Äitini aina sanoo, että kaikella on tarkoituksensa ja sillä, etten heti ole pamahtanut paksuksi on selvästi ollut tarkoitus!

Loskaa ja paskaa.

Lauantai klo. 23:45

Loskaa ja paskaa

Päivän teemana on ollut vettä ja räntää. Loskaa ja paskaa. Niin henkisesti, kuin ulkona fyysisestikin. Harvinaisen huono työpäivä takana. ”Tämä on juuri se työ mitä minun kuuluukin tehdä.” – kirjoitin aikaisemmassa blogitekstissäni. Onko oikeasti? Onko oikeasti kenenkään unelmaa juosta yhdeksän tuntia syömättä kuumassa keittiössä harjoittelioita paimentaen, annoksia nostaen, pomon valituksia kuunnellen ja uuden bongitaulun kanssa sekoillen? Hemmetti. Ärsyttää omat mokat, tarjoilijoiden mokat ja harjottelijoiden taidottomuus tehdä edes kiisseliä, mutta ei kai mikään työ jokaikinen päivä unelmaa ole. Ei mikään muukaan asia varmasti jatkuvaa tanssahtelua ole, mutta tämän päivän jälkeen olisin niin valmis jäämään erittäin pitkälle äitiysvapaalle. Tälläisten päivien jälkeen olisin myös todella valmis toteuttamaan kahvilahaaveeni: miksi hikoilen hulluna jonkun muun pussiin saaden vain valitusta omaani, kun voisin vastaavalla panoksella tehdä töitä itselleni?

Minulla on ollut hyvä tuuri, kun olen onnistunut etenemään elämänpolkuani haave kerrallaan. Viimeisin etappini oli Turkuun kotiutuminen. Sanoin tänään töissä: ”Kui sää ne säilykepurkit ny siihen jätit?” yllättäen murteella itsenikin. En ollut käynyt Turussa kuin kerran, ennen kuin aloin kulkea täällä nykyisen mieheni luona vajaa pari vuotta sitten. Tykästyin kaupunkiin heti ja rakastun koko ajan enemmän. Olen kotoisin hajanaisesta Espoosta, jonne minulla ei ole mitään tarvetta palata asumaan. Turku vaikuttaisi hyvältä paikalta kasvattaa lapset. En tiedä kuinka pidän pääni kasassa jos seuraavan etapin saavuttamiseksi joutuisin rämpimään läpi vuosien loska-paska-lääkehoitojen. En tiedä kuinka selviäisin, jos en koskaan saisi lapsia.

Ensi viikko onkin jännä viikko. Ensinnäkin pitäisi olla ovulaatio ja toisekseen töissä kehityskeskustelu. Ensimmäinen jännä on huomattavasti mieluisampi kuin toinen. Tiedän tehneeni töissä parhaani, mutta aina on parannetavaa ja pomoni on hyvin suorasanainen. Ei olisi kovin kiva jäädä joululomalle jos saisi pelkkää kuraa niskaan. Onneksi tiedossa on reilu kahden viikon loma! Tulee tarpeeseen! Lähes kaikki joululahjat ovat paketointia vaille valmiina ja ovulaatiokin on jo ohi loman alkaessa. Lomalla ei siis voi vauva-asian eteen tehdä muuta kuin odottaa ja toivoa. Lähdemme uudeksi vuodeksi Budapestiin mieheni kanssa. Millainenkohan tunteiden sekamelska olen sillä lomalla: joko menkat ovat juuri ennen matkaa tai sitten saatan olla raskaana. Naisaivoja kuormittavia juttuja molemmat, joten onnea vaan miehelleni kun joutuu minua kuuntelemaan!

Onneksi  voin hyvällä omatunnolla nautiskella nyt lasin punaviiniä ja uskoa huomenna olevan parempi päivä – ja sää. Punaviinin pitäisi vauhdittaa verenkiertoa kohdussa. Leikitään, etten tiedä punaviinin auttavan vasta ovulaation jälkeen. Ennen ovulaatiota pitäisi juopotella greippimehua, koska se kiihdyttää joidenkin limojen vauhtia. Nyt valitsen kyllä punaviinin. Ainakin se rentouttaa ja juuri nyt tarvitsen rentoutusta enemmän kuin vauvelia.

Sunnuntai klo. 7:45

Jätin tekstin odottamaan läpilukua ja julkaisua aamuun. Paapatanpa vähän lisää! En saanut nukuttua juuri ollenkaan. Jossain vaiheessa vihdoin nukahadin, mutta näin unta, missä ravintolapäällikkömme tuli itse keittämään kalakeittoa. Hän teki siitä tomaattisen, vaikka sen kuuluisi olla kermainen ja sai asian jotenkin käänneettyä minun syykseni. Heräsin ja jatkoin pyörimistä.

Oikeasti tykkään työstäni ja työpaikastani. Eilinen oli vain katastrofipäivä ja näköjään katastrofi jatkui yöhön päässäni. Tyhmät naisaivot!

Joulupukki ja haikara.

Perjantai klo.10:00

Joulupukki ja haikara.

Toissa iltana katselin Linnan juhlia ja pohdin Suomalaisuutta, sekä hyvinvointiyhteiskunnan antamia mahdollisuuksia. Onneksi olen syntynyt Suomeen!

Sipe Santapukki ja Minna Kauppi kertoivat linnan juhlien haastattelussa olevansa ensimmäistä kertaa erossa 10 kuukautisesta lapsestaan. Äitiyteen liittyy varmasti jatkuva ikävä, etenkin sitten kun lapsen siivet alkavat kantaa. Itse räpyttelin siipiäni lukioikäisenä ja ampaisin lentoon heti ylioppilaslakin saatuani. Ei varmasti ollut äidilleni helppoa, kun tyttärelle ei riittänyt kotoa pois muutto, vaan piti päästä pois koko Suomesta. Äitini on ollut tukenani, vaikka olenkin omapäisesti elänyt omaa elämääni ja niin sen kuuluu mennäkin. Olen aina voinut palata takaisin kotiin, kun kausitöiden vuoksi olen välillä ollut asuntoa vailla. Neljään vuoteen en ole viettänyt äidin luona jouluaattoa, mutta tänä jouluna pääsen kotiin muistelemaan lämpöisiä lapsuuden aattoja. Mieheni vertasi vauvakuumeiluani pikkulapseen, joka ei millään malttaisi odottaa joulupukkia. Odotan haikaraa kuin kuuta nousevaa. Joulupukki ja haikara saisivat yhdistää voimansa ja antaa ensi vuoden jouluksi meille oman pikkunyytin!

Artisti Alma kehui haastattelussaan sitä, että Suomessa saa olla oma itsensä. Hän sai tulla kansamme hienoimpiin juhliin neonkeltainen tukka auki ilman etiketin mukaista iltapukua. Toivottavasti tulevat lapseni uskaltaisivat rohkeasti olla sellaisia kuin ovat. Toivoisin heidän tavoittelevan ja saavuttavan omat haaveensa niinkuin Alma.

Itsekin olen toteuttanut unelmiani. Olen työskennellyt Lapissa, asunut ulkomailla, matkustellut ja opiskellut itselleni ammatin. Olen elänyt nuoruuttani täysillä tähän pisteeseen, jossa olen valmis asettumaan aloilleni ja aikuistumaan. Olen löytänyt vakaan parisuhteen, johon vauvan olisi hyvä tulla. Kauempana tulevaisuudessa unelmoin oman kahvilan perustamisesta, parisuhteemme kestämisestä, terveydestä ja mitä näitä nyt on: maailman rauhasta!

Sopivasti onnellinen

Lauantai klo.23:40

Sopivasti onnellinen

Istahdan sohvalle kera punaviinilasin ja töistä tuomieni jämäruokien kanssa. Työpäivä meni hyvin. Telkkarista tulee ”vain elämää” –ohjelman uusinta. Robinin päivä. Samu laulaa biisin sopivasti onnellinen.

Olen ammatiltani kokki. Tänään työpaikallani oli yksityistilaisuus. Teimme tyylikkään pikkujoulubuffetin. Oli todella mukavaa kokkailla jotain normaalista poikkeavaa ja koristella kaikki nätiksi. Asiat menivät suunnitelmien mukaan ja asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä. Keittön siivouksen jälkeen pukuhuoneessa minut valtasi se tunne, joka koukuttaa tässä työssä. Se mahtava onnistumisen tunne. Se fiilis, joka tulee kun koko työporukka on puhaltanut yhteen hiileen ja antanut kaikkensa. Se onni kuulua tähän ryhmään, meidän tiimiin, joka mahdollisti asiakkaiden ilonpidon. Se tyytyväisyys omaan työpanokseen. Se hyväksytyksi tulemisen tunne. Tämä on juuri se työ mitä minun kuuluukin tehdä.

Tykkään vuorotyöstä. Minusta on ihana viettää laiskoja aamuja yksin kotona ennen iltavuoroa. Lukea blogeja, neuloa tai nukkua. Toisaalta aamuvuoroista pääsee ajoissa kotiin, jolloin jää koko ilta aikaa tehdä mitä vain. Välivuoroissa menee käytännössä koko päivä, mutta saapahan lähteä pois ennen loppusiivousta. Mitä sitten kun jäisin äitiyslomalle? Viihtyisinkö sittenkään kotona lapsen kanssa? Olen aina ajatellut, että haluaisin pitää pitkän äitiysloman, mutta entä jos en jaksakaan kotiäitinä? Vauvan saaminen on suurin haaveeni, mutta samalla hieman pelottava ajatus. En varmaan tajuakaan, kuinka rankkaa äitiys on. Veikkaan, että ravintola-alan pahimmatkin päivät tuntuvat levolta vauva-arjen jälkeen.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen työhöni, parisuhteeseeni ja ylipäätään elämääni. Vauva mullistaisi varmaan kaiken, mutta tulisi nyt vain silti, pääsisi sopivasti onnelliseen kotiin!

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén