Naisaivot

Äitiyteen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Kuukausi: tammikuu 2019

Meidän tarina

Jäin oman työvuoroni jälkeen sisarravintolaan tiskiavuksi. Keittiömestari käski uuden pojan tiskilinjaston likaiseen päähän ja minut puhtaaseen. En osannut suunnistaa astioita paikoilleen vieraassa keittiössä. Pyörin vain kiireisten kokkien tiellä. Tiskin likaisessa päässä osaisin olla tehokas. Osaisin syytää astioita koneeseen. Pyysin uutta poikaa vaihtamaan tehtävää kanssani. Poika suostui, vaikka oli aivan yhtä eksyksissä puhtaiden astioiden kanssa kuin minäkin.

Muutama viikko myöhemmin kyseinen uusi poika aloitti työt samassa ravintolassa kanssani. Minulle tai muillekaan kokeille ei ollut informoitu, että uusi kokkipoika tulisi vuorovastaavaksi keittiöömme. Vielä tänäkään päivänä en tiedä oliko kokkipoika vastaava vai ei, se riippui ihan siitä, keneltä pomoista asiaa kysyi. Mielestäni uusi kokkipoika roikkui samalla oksalla kuin kaikki muutkin. Tyyppi luuli olevansa korkeammalla. Ärsyttävää. Tyyppi oli puhelias turkulainen. Ärsyttävä.

Kiireinen kausi vyöryi päälle ja uusi kokkipoika muuttui ihan vaan kokkipojaksi. Tutustuimme, eikä hänen juttunsa enää ollutkaan niin ärsyttäviä. Loppu kaudesta tein mieluiten töitä juuri hänen kanssaan. Sesonki loppui ja meidän ravintolamme palkittiin koko firman juhlissa paras yhteishenki -palkinnolla. Huikea yhteishenki meillä kyllä olikin!

Kesä kuluin kullakin omilla teillään ja talvikauden lähestyessä päätin taas matkustaa pohjoiseen. Satuin samaan junaan kokkipojan kanssa. Oli mukavaa nähdä hänet pitkästä aikaa! Kausi oli hieman edeltäväänsä erilainen. Työskentelin eri ravintolassa ja olin taas sinkku. Näin kokkipoikaa paljon vapaa-ajalla. Pian kokkipoika alkoi viettää öitä luonani. Pian käytännössä asuimme yhdessä. Pian ymmärsin kokkipojan olevan se mies, jonka kanssa haluan perustaa perheen. Se mies, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Nyt, reilu kolme vuotta myöhemmin, kyseinen kokkipoika on lapseni isä ja menemme naimisiin loppu kesällä. Häät juhlitaan lappi teemalla, koska tarinamme sijoittuu Levin kauniisiin maisemiin. Teema inspiroi minua jo aloittamaan muutamia hääkoristeita!

Perhepeti

Kolme kuukautta täyttänyt poikamme on löytänyt pikkuiset kämmenensä, joilla tunnustella maailmaa. Hän on jo seitsemän kiloinen ja 65 senttinen iloinen vesseli. Ensimmäiset ääneen naurutkin on naurettu! Oman vauvan hekotus on paras kiitos äitiydestä! Hymyjä on hyvä muistella silloin, kun toivoisi omaa aikaa vauva-arjen keskellä. Askartelu tarvikkeet ovat levällään ruokapöydällä ja blogitekstin aihe valmiina päässäni. Vauva viihtyy kyllä sitterissä, jos kokkailen tai siivoan, mutta kirjoittamista tai askartelua hän ei jaksa katsella.

Perhepeti jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Perhepeti repii omaa mielipidettäni kumpaankin suuntaan. Yksi yö mieheni oli unissaan pyörähtänyt tyynyjemme välissä nukkuvan naperomme päälle. Siirsin pojan pinnasänkyyn, jossa pikkuinen on nyt viettänyt yönsä. Vauva nukkui levollisemmin välissämme. Minä nukuin levollisemmin vauva vierelläni. Mies vetää sikeitä joka tapauksessa. Perhepeti sujuvoittaa yö heräilyjä, mutta pinnasänky on turvallisempi. Voi olla, että vauva muuttaa vielä takaisin tyynyjemme väliin, mutta toistaiseksi kuva puoliksi mieheni alle hautautuneesta pojasta on liian tuoreena mielessäni.

Elokuun viimeisenä päivänä hääkellot kumisevat. Sanomme toisillemme tahdon! Saimme sysättyä hääsuunnitelmat liikkeelle varaamalla kirkon ja juhlapaikan. Seuraavan kerran kirjoittelen häähaaveista, mutta nyt vauva kiljahtelee jo vaativasti. Täytyy kaivaa tissi esille!

Känkkäränkkä

Vauva tuhisee aamupäiväuniaan, semmoisia puolen tunnin nokosia. Seuraavat unet sijoittuvat puolen päivän pitkälle vaunulenkille ja hyvinä päivinä kellahdetaan vielä yhdessä iltapäiväunille. Yö kestää yleensä ilta yhdeksästä aamu seitsemään. Eilen jäi aamupäiväunet välistä ja vaunulenkki lyhyeksi. Olin väsynyt. Toivoin pääseväni itsekin päiväunille. En päässyt. Ärtynyt vauva ei suostunut nukkumaan. Kitisi ja huusi vain. Olen ollut pari päivää lääkekuurilla viisauden hampaiden poiston takia, mutta lääkkeiden ei pitäisi vaikuttaa rintamaitoon. Veikkaan, että vaikuttaa kuitenkin ja niiden vuoksi vauva oli vaikea.

Mieheni tuli töistä kotiin. Kerroin känkkäränkän vallanneen vauvamme. Meidän normaalisti kiltti ja hyvän tuulinen pikkumies oli ollut koko päivän ihan kärttyinen ukkeli. Pakkasin vauvan vaunuihin ja painelin pihalle. Puolisen tuntia kerkesin käppäillä ennen, kuin vaunuista alkoi kuulua kitinää. Vauvalla ei tuntunut olevan kuuma tai kylmä, mutta jokin oli huonosti. Todella huonosti. Kitinä yltyi huudoksi. Ei auttanut vaunujen hytkyttely. Nostin vauvan syliini rauhoittumaan. Hän rauhoittui, mutta aloitti suoran huudon heti kun laitoin lähellekään vaunuja. Lähdin kotia kohti rääkyvien rattaiden kanssa. Kaikki sympatia koliikki lasten vanhemmille. Vauvan karjunta on kauheaa kuunneltavaa! Tuskaista, kuin tylpällä raastinraudalla raastamista. Sydämen raastamista. Nostin vauvan uudelleen syliini ja soitin mieheni hakemaan meidät.

Ajoimme tunnin matkan päähän mieheni vanhempien luokse iltapalalle. Poika nukkui automatkan ja oli mammalle kuin enkeli. Unen (tai isovanhempien) ansiosta meillä oli taas ihana hymypoika, jonka helppoutta arvostan nyt entistäkin enemmän!

Lallatellen eteenpäin

 

 Meidän pikku perhe.

 Ensimmäinen joulu.

 Leipomani ristiäiskakut.

”Vilinää vilskettä, helinää helskettä pienten tiukujen.” Ohi ovat vilisseet ristiäiset, joulu ja vuoden vaihde. Uuden vuoden kunniaksi lupaan taas kirjoitella kerran viikossa! Pahoittelut tauosta.

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy.” Vietimme ristiäiset viikkoa ennen joulua. Lapsonen nukkui koko kasteensa ajan. Pappikin naurahti. Hän ei ole koko uransa aikana kastanut ketään yhtä sikeästi nukkuvaa tapausta. Pikku-jätkä veti päiväunet, jotta jaksoi kahvittelujen aikana seurustella sukulaisten kanssa. Fiksu vauveli!

”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.” Joulun ihanin hetki oli aattoyön hartaus Turun tuomiokirkossa. Tunnelmallinen hartaus rauhoitti mielen joulukiireiden ja vauva-arjen keskellä. Uutta vuotta juhlistin pari päivää etukäteen illallisella ja punaviinillä ystäväni kanssa. Humalluin punaviinistä ensimmäistä kertaa poikani syntymän jälkeen. Rakastan äitiyttä ja kotona olemista, mutta nautin joka hetkestä kotioven ulkopuolella ilman vauvaa ja vastuuta! Uuden vuoden aattona teimme mieheni kanssa juustofondueta ja menimme yhdeksältä nukkumaan. Olin onnellinen, vaikka raketin rakettia en nähnyt. Yhteinen missio mieheni kanssa, lapsen kasvattaminen, on tehnyt meistä tiiviin kaksikon. Olemme molemmat solahtaneet uuteen elämän vaiheeseen ongelmitta. Tajusin punaviinin äärellä syvällisiä jutellessa: olen onnellisempi kuin ikinä, enkä vaihtaisi nykyistä elämääni mihinkään!

”Pylly vasten pyllyä pumpum, siinä sitä jotakin on.” kappale soi kerran ollessani ala-asteella hammaslääkärissä. Edelleen yhdistän biisin heti hammaslääkäreihin. Minulta poistettiin eilen kaksi viisauden hammasta. Etukäteen pelkäsin, kuinka kipeä olenkaan operaation jälkeen. Onneksi lääkkeet ovat pitäneet kivut kaukana. Pää täynnä lääkkeitä on hyvä hehkuttaa onnellisuutta!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén