Kategoria: Yleinen Page 1 of 7

Nautin voisilmäpullaa ja aamupäiväteetä vauvan nukkuessa. Harvinaista. Yleensä pikkuinen ei päivisin juuri nuku, mutta edeltävä yö oli ollut vähä uninen. Vauvalla oli  vatsavaivoja. Yöllä pyöriessäni hereillä ja kuunnellessani vauvan vatsavaiva ähinää, pähkäilin mielessäni mennyttä synnytystä. Olisin todennäköisesti kestänyt kivut asiallisemmin, jos pohjilla ei olisi ollut kahta valvottua vuorokautta. Jos kuume ei olisi noussut. Jos en olisi ollut ensikertalainen. Haluaisin saada taputusta päähäni. Haluaisin tuntea itseni vahvaksi. Oloni on epäonnistunut, vaikka vauva on täydellinen, enkä oikeastaan olisi voinut toimia toisin. Mistään kivunlievityksestä en kieltäytynyt ja lääkkeitä pyysin kun niitä tunsin tarvitsevani. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt yrittää nukkua enemmän avautumisvaiheessa tai olisi pitänyt vaatia aikaisemmin epiduraali, mutta silloisen tiedon varassa toimisin edelleen samoin. Kuumetta ja ensikertalaisuutta en voi muuttaa.

Herään päiväunilta. Vauva jää nukkumaan. Keitän teetä ja lämmitän pakkasesta pullan. Ne harvinaiset hetket, kun pikkuinen nukkuu päivällä, olen päättänyt pyhittää itselleni. Kotityöt ja muut velvollisuudet voi hoitaa vauvan ollessa hereillä. Luen Vauva -lehdestä synnytyspeloista kertovan artikkelin. Kyyneleet nousevat silmiini, kun artikkelissa haastateltu kertoo synnytyksen olleen mieletön kokemus. Olisin myös halunnut hienon ja voimaannuttavan synnytyskokemuksen. Todella moni synnytyskertomuskin loppuu toteamukseen upeasta kokemuksesta. Oloni on katkera. Miksi synnytykseni oli niin kauhea?

Meidän reilu kuukauden ikäinen vauvamme on jo viisi kiloinen pötkylä. Pituuttakin on lähes 59cm! Eilen oli lääkärin tarkastus. Kaikin puolin terve pikku-mies! Lääkäri kysyi fiiliksiäni synnytyksestä. Vastasin, että nykyään pystyn jo puhumaan aiheesta itkemättä.

Pitkä ja kivulias synnytys teki minusta kyynisen. Etukäteen uskoin, että synnytys voisi olla hieno kokemus. Hienon kokemuksen toivossa halusin yrittää selviytyä mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Olin lukenut kaikenlaisia synnytyskertomuksia. Pelkäsin lääkkeiden aiheuttamaa tokkuraa ja haittavaikutuksia. Esimerkiksi ilokaasusta johtuvaa pahaa oloa ja epiduraalin heikentämiä supistuksia. En osannut pelätä kovien kipujen aiheuttamaa kontrollin menettämistä. Enää en usko, että minkäänlainen synnytys voisi olla hieno kokemus. Palkinto on aina upea, mutta se työvaihe kauhea. Seuraavalla kerralla minulle on aivan sama miten työvaihe menee. Aivan sama mitä lääkkeitä saan tai olen saamatta. Aivan sama synnytänkö alateitse vai sektiolla. Pääasia, että saan lapsen ulos kohdusta ja plussaa on, jos tilanne ei pääsee riistäytymään käsistä väsyneeksi, kuumeiseksi ja kivuliaaksi painajaiseksi.

Minua ei harmita, että uskoin synnytyksestä hyvää ja lähdin innokkaasti soitellen sotaan. Minua ärsyttää mieheni vitsailut nopeasti vaihtuneesta mielipiteestäni lääkkeitä kohtaan. En milloinkaan ollut ehdottomasti lääkkeellistä kivunlievitystä vastaan. Tiesin, että synnytys voi venyä pitkäksi ja kivut yltyä koviksi. Tiesin, että saatan hyvinkin tarvita kunnon kivunlievitystä. Minua ei harmita lääkkeisiin turvautuminen. Sotatanner oli karu lääkkeistä huolimatta. Toivottavasti seuraava taistelu olisi nopeampi ja henkisesti helpompi.

Sota on onneksi ohi ja seesteinen arki alkanut. Vauvaakin jo hieman hymyilyttää tämä elämä. Ensimmäinen tarkoituksellinen hymy ilmestyi pienokaisen kasvoille eilen, kun äitini tuli käymään. Vauva tunnisti hänet! Toinen selkeä hymy tuli tänä aamuna hoitopöydällä. Kolmas mieheni tultua töistä kotiin. Niin suloinen pieni hymypoika!