Naisaivot

Vauvakuumeeseen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Category: Yleinen (Page 1 of 3)

Rähisevä iltasyöppö

Rähisevä iltasyöppö

Rv 8+1

Päivät pyörivät töissä ja sohvan pohjalla. Väsymys vaivaa edelleen. Toivon, että ensimmäisen kolmanneksen jälkeen olisin taas virkeämpi ja saisin tämän bloginkin elvytettyä parin postauksen viikko vauhtiin!

Hormonit ovat alkaneet vaatia huomiota. Olen yllättänyt itseni omituisista tunnetiloista. Ensinnäkin menetän hermoni nykyään todella helposti ja ihan kunnolla. Eilen suutuin ”Selviytyjät Suomi” -ohjelmalle, jossa lempijoukkueeni hävisi tehtävän loppumetreillä. Onneksi he voittivat koskemattomuuden niin ei mennyt pannaan koko ohjelma. Pauhasin miehelleni, että käsikirjoitettua paskaa kun aina häviävät loppumetreillä. Normaalisti en raivoa telkkariohjelmille. Töissäkin olen ollut heikko hermoinen. Yksi päivä räjähdin uudelle työntekijällemme, kun turhauduin kertomaan samoista asioista kymmenettä kertaa. En ole ikinä aiemmin rähissyt kenellekään yhtä pahasti. Hävettää. Päivän päätteeksi pyysin anteeksi. En tiedä sitten johtuuko hermojen pinnassa oleminen väsymyksestä vai hormoneista, mutta toivottavasti toiselle kolmannekselle astuminen helpottaisi. Rähiseminen syö nimittäin hirveästi energiaa! Toisekseen liikutun helposti. Olen nimennyt erään telkkarimainoksen itkumainokseksi. Kyseisessä pätkässä maailmaan syntyy raajarikko pieni tyttö, josta tulee alppihiihtäjä, paraolympialaisten tähti pujottelija. Liikutun aina mainoksen nähdessäni.

Meillä oli viikko sitten ensimmäinen neuvola. Istuimme puolitoista tuntia höpöttelemässä mukavan terveydenhoitajan kanssa. ”Ei suositeltavien” ruoka-aineiden lista oli kaksi ja puoli A4-paperia pitkä, jossa muutamat asiat yllättivät. Olen joutunut jättämään pois vaurioituneet perunat, vihreät tomaatit ja kunnolla kypsentämättömät punajuuret! Valmisruokiakaan ei saa syödä kuin kiehuvan kuumina! Voi ei. Vakavasti puhuen yllätyin, ettei inkivääriteetä tai rooibosteetä suositella käytettäväksi ja eniten ruokailutottumuksiini on vaikuttanut majoneesikielto. Olen alkuraskauteni aikana käynyt kahdesti ulkona syömässä lounasaikaan ja molemmilla kerroilla olen onnistunut popsimaan ainoastaan muutaman haarukallisen. Päivisin ruoka ei vain meinaa maistua. Minusta on tullut iltasyöppö. Yksi ilta hullaannuin paahdetusta ruisleivästä ja punaisesta paprikasta. Söin kahdeksan siivua paahdettua ruisleipää ja olisin syönyt enemmänkin ellei paprika olisi loppunut! Yksi päivä töissä kokkailin itselleni kasvispastaa, mutten kyennyt syömään sitä. Ei vain maistunut. Heitin pastan pois ja paahdoin ruisleivän tilalle. Makeaa ei juurikaan tee mieli vieläkään. Repussani on pyörinyt ”kinder bueno” -patukka varmaan pari viikkoa. Ennen raskautta olisin hotkaissut patukan heti, eikä se olisi päätynyt reppuun asti ollenkaan!

Rv 6+5

Torstai klo.9:15

Rv 6+5

En ole hetkeen kirjoitellut. Olen ollut väsynyt. Olen ollut väsyneempi kuin ikinä. Pitkät työpäivät ovat vieneet vähäiset energiani.  Onneksi tänään on melkein vapaapäivä, vain lyhyt iltavuoro. Muutaman kerran olen joutunut istahtamaan alas kesken 12 tuntisen päivän, etten purskahtaisi itkuun väsymyksen vuoksi. Sesonkiravintolassa kesälomat pyörivät nyt ja uusien työntekijöiden perehdyttäminen aiheuttaa lisää työtä. Palkkapäivänä hymyilyttää ja onneksi mieheni on ollut ihana. Hän on helpottanut työmatkojani mahdollisuuksien mukaan. Kerran hän oli mennyt jo nukkumaan, mutta tuli silti hakemaan minut kun soitin rankan päivän jälkeen.

Pikkuruinen on siis pysynyt mukana kovasta menosta, kattiloiden ja roskasäkkien nostelusta, sekä epämääräisestä syömisestä huolimatta. Kova jätkä tai mimmi! Välillä minulla on etova olo, etenkin aamuisin linja-autossa, mutta oksenteluun asti pahat olot eivät ole yltyneet. Ainoa huomattava raskausoire on väsymys, joten olen tainnut päästä vähällä! Väsymyksessäkin pärjää, kun ajattelee uupumuksen aiheuttajaa; pientä ihmettä!

 

 

Rv 5+4

Keskiviikko klo.10:45

Rv 5+4

Etova olo hyökkäsi eilen ihan tosissaan ja on jatkunut tänäänkin. En ole oksentanut, mutta jos yhtään pahemmaksi menee niin pönttö kutsuu. Hyviäkin puolia tässä pahassa olossa on! Ensinnäkin se, että tiedän varmasti olevani yhä raskaana ja toisekseen makeaa ei tee mieli ollenkaan. Äidin hedelmäkarkkipussi haisi mielestäni todella pahalta ja eilen leipomani porkkanakakku ällöttää.

Kävin toissapäivänä kaupoissa ihastelemassa vauvan vaatteita. Oi että! Niin söpöjä pikkuvaatteita, että melkein itku tuli. Pastellin sävyjä, pehmoisia kankaita, meriaiheita, nallen korvia yms. On vaikea uskoa, että meille on tulossa oma pikkuinen esikoinen. Toivottavasti vain kaikki menisi hyvin, niin raskauden, synnytyksen kuin vauvan terveydenkin osalta. En vielä uskaltanut ostaa mitään. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen antanen itselleni luvan shoppailuun, mutta ennen sitä pitäisi viedä vanhat roinat kirppikselle uusien pikkutulokkaan tavaroiden tieltä pois!

 

Sosiaalinen itsemurha

Sunnuntai klo.7:30

Sosiaalinen itsemurha

Naisaivoni alkoivat toistaa Toni Wirtasen vain elämää -rallatusta kesken perjantaisen työillan ja kyseinen ”fiiliksissä” -kappale soi päässäni vielä eilenkin. Kappale kertoo ärtymyksestä gaalailtoja kohtaan. Minun päässäni se kertoo ärtymyksestä hyviä neuvoja kohtaan. Kerroin perjantaina pomolleni alkumetreillä olevasta raskaudestani. Kyllä, jo perjantaina, vaikka raskautta on takana vasta viisi viikkoa.

Onko väärin kirjoittaa avoimesti blogia? Onko väärin kertoa raskaudesta aiemmin, kuin suurin osa odottavista pariskunnista? ”Kuin samat kuminaamat, joilla on samat kliseet joka kerta. Oon niin fiiliksissä. Fileis fileis fileeeeeis. Sosiaalinen itsemurha.” Tiedostan itsekin alkuraskauden riskit. Keskenmenon vaaran. En olisi tarvinut pomoni fiksuja sanoja, kuinka raskaus on vanhempien oma asia, eikä todellakaan kannata huudella asiasta ennen aikojaan. Kerroin pomolleni jo nyt, koska ilmottautuminen virkistysristeilylle päättyi juuri. En tahdo selvinpäin lähteä kyseiselle laivareissulle, enkä halunnut ruveta keksimään valheita&tekosyitä rannalle jääntiin. Työporukkamme on pieni ja tiivis, jossa omista asioista uutisoiminen on luontevaa. Toisaalta, eivät pomon kommentit ärsyttäisi elleivät ne olisi totta. Keskenmenon sattuessa romahtaisin totaalisesti, vaikka kuinka tiedostan raskauden keskeytymisen vaaran. Keskenmenon seikkaperäinen selittäminen puolitutuille olisi jäätävä sosisaalinen ja henkinen itsemurha. Onneksi melkein kaikki voivat keskustelun sijaan lukea ajatukseni täältä blogista.

Toistaiseksi olen saanut pysyä onnellisuuskuplassani. Raskaus on edennyt viikolle 5+1. Eilisen hulina-hälinä-työpäivän aikana jopa unohdin koko jutun. Suurempia oireita ei siis ole. Yksi yö ja kerran töissä tuli muutama paha menkkakipumainen aalto, mutta muuten ei vatsassa tunnu juuri miltään. Eilen söin onnessani sipulirenkaita ja toissapäivänä mieleni teki paistettua sipulia. Eilen illalla en jaksanut syödä mitään, koska meillä ei ollut sipulia. Pikku-sikiö taitaa tykätä sipulista!

Rv 4+5

Torstai klo.10:00

Rv 4+5

Olen edelleen raskaana! En enää ole tehnyt aamuisin raskaustestejä, mutta tiedän menkkojen puutteen ja kevyiden raskausoireiden ansiosta. Ihankuin olisin jatkuvasti krapulassa. Väsyttää kokoajan. Etova olo tulee ja menee. Turvottaa ja vatsa on etenkin iltaisin kuin jalkapallo. Päälimmäisenä on kuitenkin todella onnellinen olo ja luulen, että oireet voisivat olla huomattavasti pahemmatkin.

Miten ihmiset ovat aikoinaan selviytyneet ilman nettiä? Minä olen ahminut ähkyyn asti tietoa raskaudesta internetin ihmeellisestä maailmasta! Vauva on tässä vaiheessa niin minikokoinen, ettei sitä edes vauvaksi pitäisi vielä kutsua. Kohdunulkoista raskautta en pelkää, koska sen pitäisi aiheuttaa kovia kipuja ja vuotoa. Keskenmenoa pelkään, mutta voin vain popsia foolihappoa ja pitää peukkuja pystyssä. Äitiysvapaa asioista minulla ei olisi mitään havaintoa, enkä osannut raskausviikkojakaan laskea ilman nettiä. Äitiysvaatteita olen katsellut nettikaupoista. Minnehän maailma on edennyt siinä kohtaa kun oma lapseni haluaisi tietoa raskaudesta? Todennäköisesti hän ihmettelee miten nykyään on selviydytty.

Soitin eilen neuvolaan (tottakai etsin numeron netistä). Sain ensimmäisen aikani, johon onneksi miehenikin ehtii mukaan. Vielä pitää vajaa kolme viikkoa odotella, ennen kuin pääsemme juttelemaan neuvolan tädin kanssa. Ennen kuin neuvolan täti kertoo virallisesti minun olevan raskaana!

Lisää plussia

Maanantai klo.8:30

Lisää plussia

Olen raskaana! Ymmärsin asian vasta eilen illalla, kun minulla oli aikaa rauhoittua kahden pitkän työvuoron jälkeen. Makoilin sängyllä ja laitoin käteni vatsan päälle. Hymy levisi kasvoilleni ja valtava onnen tunne värisytti koko kroppaa. Mieheni nukkui vieressäni ja viikonloppu töissä oli mennyt mukavasti. Mikään ei voisi olla paremmin!

Ihan vain varmuuden vuoksi tein tänäkin aamuna raskaustestin. Tein eilenkin aamulla. Plussa kummastakin! Nyt vain toivon, ettei tule keskenmenoa, mutta mieheni sanoin; Jos kesken menee, niin ainakin tiedämme voivamme saada lapsia!

Minulla ei ole oikein mitään raskausoireita. Vain pientä nipistelyä alavatsassa ja väsymystä ilmassa. Kerran ehkäisystä huolimatta koin tuulimunaraskauden. Kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, vuodon sijaan tuli jäätävät menkkakivut. Se oli kamalaa! Koska nyt kipuja ei ole, uskoisin kaiken olevan hyvin. Vajaa yhdeksän kuukauden päästä meillä saattaa olla oma pikkuinen pirpana!

Plussa!

Lauantai klo.9:00

Plussa!

Tiistaina minulla oli iltavuoro ja keskiviikkona 11 tuntinen ”aamu”vuoro.  Perehdytin uutta kokkia lähes koko päivän. Olin kuoleman väsynyt päästessäni kotiin. Torstaina olin aamuvuorossa ja ajattelin olevani väsynyt vain aikaisen herätyksen vuoksi. Eilen aamulla en jaksanut tehdä juuri mitään. Heräsin, söin aamupalan ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudelleen. Kävin lenkillä, mutten jaksanut juosta. Lenkin jälkeen menin taas nukkumaan ja sitten valmistauduin iltavuoroon. Olin valmis parikymmentä minuuttia ennen töihin lähtöä. Päätin huvikseni tehdä raskaustestin. Olinhan ollut väsynyt ja naamassakin oli ollut normaalia enemmän näppylöitä ovulaatiosta saakka. Pissin vahingossa tikun näytölle, jonka seurauksena testi ei näyttänyt viivan viivaa. Ärsytti. Toista raskaustestiä en halunnut tuhlata, mutta ovulaatiotestejä minulla on säkillinen. Heti perään tein sitten ovulaatiotestin, vaikka ei kyllä enää pissittänyt. Muutaman tipan onnistuin tikulle ponnistamaan. Kaksi viivaa! Kaksi hyvin selvää tumman punaista viivaa! Eihän minulla ovulaatio voinut olla, koska olin sen bongannut pari viikkoa takaperin. Voisiko olla raskaus? Sekavin fiiliksin lähdin työpaikkaa kohti.

Tänä aamuna tein raskaustestin. Keräilin pitkään rohkeutta nousta sängystä ylös. Olin ovulaatiotestin ansiosta päästänyt itseni korkealle haavemaailmoihin. Mitä jos raskaustesti näyttäisikin negatiivista ovulaatiotestistä huolimatta. Ovulaatiotesti näytti positiivista, vaikkei todellakaan ollut kymmentä sekuntia virtsasuihkussa. Pelkäsin romahdusta, koska tänään täytyy selviytyä työpäivästä. Mieheni kannustamana uskalsin mennä tikun kanssa aamupissille. Plussa! Kaksi viivaa! Toinen hieman haaleampi, mutta aivan selkeä viiva! En meinannut uskoa näkemääni. En tiedä uskonko vieläkään. Ajatukseni ovat hyvin sekavat. On vaikea keskittyä kirjoittamiseenkaan. Pelon ja onnen sekaiset tunteet mylläävät päässäni. Onhan tämä varmasti totta? Uskallanko iloita?

Olen raskaana!!

 

Kaikkea kohtuudella

Torstai klo.19:00

Kaikkea kohtuudella

Työkaverini aloittivat vuoden vaihteen kunniaksi ”älä syö paskaa” -ruokavalion. He sopivat, ettei työajalla saa syödä epäterveellisiä asioita kuten jälkiruokia ja vaaleita leipiä. Panoksena joutuu tarjoamaan muille illallisen, jos erehtyy laittamaan suuhunsa vääriä asioita. Aluksi kieltäydyin, mutta lopulta he saivat kampanjoitua minutkin mukaan. Ehdin seurata syömisiäni kaksi päivää, kunnes irtisanouduin kyseisestä ruokavaliosta. En saanut lisätä annokseeni valkosipulimajoneesia! Ärsytti. Olen aina elänyt periaatteella: kaikkea kohtuudella. Mielestäni ei ole paha ottaa ruokalautasen viereen leipäsiivua tai iskeä lusikallista majoneesia ruuan kylkeen silloin kun siltä tuntuu. Kun syö järkevän kokoisia annoksia ja monipuolisesti, ei mielestäni ole syytä kieltää itseltään asioita epäterveellisyyden vuoksi. Ruuasta saa ja pitääkin nauttia, mutta kohtuudella!

Toinen mielestäni tärkeä asia syömisessä olisi säännöllisyys. Valitettavasti vuorotyöni vuoksi syön ihan milloin sattuu. Töissä tulee myös hotkittua pureskelematta ja seisaallaan ihan kuin joku lokki. Valitettavan harvoin ravintola-alan tohinassa on aikaa istahtaa alas ja nauttia ruoasta. Kenties lasten kanssa ruokailurytmi säännöllistyisi. Muksuja odotellessa keskityn vuorotyön hyviin puoliin ruokailurytmittömästi.

Haluaisin opettaa tuleville lapsilleni rentoa suhtautumista syömiseen. On ihan okei käydä silloin tällöin McDonaldsilla, pysähtyä kesällä jäätelökioskille tai napata ostoskärryyn välillä valkosuklaalevy. Olen koko elämäni keinunut painoindieksien normaalipaino-rajojen yläreunoilla.  Monen muun naisen tavoin näen toki kehitettävää kropassani, mutta niin kauan kuin ruoasta nauttiminen ei aiheuta terveysongelmia, aion ”syödä paskaa”!

 

 

Kiitos!

Maanantai klo.11:30

Kiitos!

Ihana viikonloppu takana! Juhlimme ystäväni kolmekymppisiä Helsingissä. Tapasin uusia ihmisiä ja näin vanhoja tuttuja. Synttärisankari piti koskettavan puheen omasta elämästään ja kiitti läheisimpiään tuesta. Hän kertoi ystävien tärkeydestä. Aloin pohtia omaa elämääni ja mistä itse puhuisin omilla kolmekymppisilläni. Kiitettävän saavia läheisiä löytyy onneksi minultakin. Paras ystäväni on pitänyt paikkansa tärkeimpänä pitkistä välimatkoista ja kuluneista vuosista huolimatta. Kyseinen ystävä tuli ekstempore moikkamaan minua kolmekymppisten jatkopaikkabaariin. Oli huippua nähdä ja hetken aikaa tanssia suomipopin tahtiin! Mieheni ansaitsee kiitoksia tietysti myös. Hän nauttii olostaan uusien ihmisten ympäröimänä. Häneltä löytyy aina osuvaa sanottavaa tai puujalkaa heitettäväksi. Minä olen epävarmempi uusissa porukoissa. Mieheni tietää sen ja osaa olla tukenani. Etenkin mieheni vanhempien  seurassa etsin itsevarmuuttani pitkään. He ovat aivan ihania ihmisiä, mutta niin tärkeitä miehelleni, että jännitti. Työyhteisöissäkin haen aina paikkaani ennenkuin uskallan paljastaa todellisen minäni. Toivottavasti tuleva lapsemme perisi isin luonteen tässä asiassa. Kiitoksia pulppuaa äidillenikin, jonka luokse saimme hiippailla aamuyöllä hauskojen juhlien jälkeen!

Tein lauantaiaamuna kalliin raskaustestin, joka kertoo 65% todennäköisyydellä raskaudesta jo viikkoa ennen kuukautisia. Negatiivistä näytti. Ärsytti, joten ajatus tipattomasta lensi roskiin testin mukana. Tällä kertaa join kuitenkin maltillisesti. Oli ihanaa, ettei tarvinut herätä älyttömän pahaan oloon seuraavana aamuna! Lähes pilkkuun asti tanssimisen ansiosta väsymys vain vaivasi.

Aika moni ystäväpiiristäni tietää jo tästä blogista. Alunperin ajattelin kirjoittaa salaa. En osaa oikein jutella vauvahaaveistani, joten on ollut helpompi antaa blogin osoite. Mielelläni olen kyllä antanutkin. Osoitteen jakamisessa on vain yksi ongelma: mitä teen hyvien uutisten ilmestyessä tikkuun? Todennäköisesti puran ajatuksiani tänne ja sitten kaikki vain tietävät. Toisaalta tänne tulen kirjoittamaan myös mahdollisesta keskenmenosta tai muista huonoista uutisista, joiden vuoksi ihmiset yleensä panttaavat raskausuutisia. Vain työpaikallani olen varjellut salaisuutta. Ainoastaan paras työkaverini tietää vauvaprojektistamme. Töissä kertonen vasta kun on varmaa kerrottavaa.

Ystäväni ovat ihania ja ison kiitoksen arvoisia. He eivät voisi toteuttaa ystävän virkaa jos panttaisin heiltä tietoja. Kiitos, että luette ajatuksiani!

Haavekuvia

Torstai klo.10:25

Haavekuvia

Olen koko aamun kahlannut läpi lapsettomuuteen liittyviä blogeja. Kiitos ihmisille, jotka ovat kirjoittaneet kokemuksistaan! Meillä on menossa vasta viides kierto, mutta lääkehoitoihin joutumisen mörkö elää pääni sisällä. Blogeista sain irti sen verran, että rahaa täytyy ruveta säästämään ja tunteiden vuoristorata hurjistuu.

Yksi ilta kävellässäni töistä pois Turun jokirantaa poikkesin teatterin sillalle. Silta on reunustettu kuusilla, tunnelmoitu maagisella musiikilla ja valaistu näyttävästi. Sillalla ei ollut ketään muita. Pysähdyin kaiuttimien viereen ja katselin kuusten oksien lomasta joelle. Sää oli sumuinen. Suljin silmäni. Näin itseni työntämässä lastenrattaita ja mieheni pitämässä kädestä kiinni vilkasta pikkupoikaa. Kuljimme sillalla nauraen. Olimme onnellisia.

Ohi hölkkäävä lenkkeilijä havahdutti minut unelmistani. Olen onnellinen nykyäänkin, mutta toivon todella, että haavekuvani olisi muutamien vuosien kuluttua todellisuutta. Luomuna, lääkehoidoilla tai adoptiolla. Pääasia, että olemme yhdessä mieheni kanssa. Haavekuva, jossa sillalla kävelisimmekin vain minä ja mieheni, voisi toki myös olla onnellinen. Mieheni taluttaisi pikkupojan sijaan koiraa ja minä paapattaisin oman yritykseni työjuttuja.

Nyt havahdutan itse itseni ja lähden hölkkälenkille!

Page 1 of 3

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén