Rv 18+4
Onnellisesti tylsä arki.
Istumme cafe Picnikissä. En taas ollut ehtinyt syödä työpäivän aikana juuri mitään. Mieheni toi minut uuniperunalle, vaikka ei itse ollut nälkäinen. Tarjosin hänelle kakkupalan ja kahvin kiitoksena. Hän katselee lasiseinän läpi ja hymähtelee. Käännän katseeni hänen katseensa suuntaan ja näen pienen pojan yrittämässä käsillä seisontaa keskellä kauppakeskuksen käytävää. Miehenikin taitaa todella odottaa vauvaamme. Ihanaa.
En ole enää pysynyt niin kartalla raskausviikoista kuin alkuraskaudessa. Minun täytyy aina tarkistaa kännykän vauva -sovelluksesta missä mennään. Masuni tuntuu ottavan kasvupyrähdyksiä. Saattaa mennä päiviä, etten juuri ajattele mahani kokoa ja sitten yhtäkkiä se taas tuntuu suuremmalta. Silittelen ihmeellistä masuani usein. Toivoisin kovasti, että voisin jo tuntea pikkuisen potkut kunnolla ja että miehenikin voisi ne tuntea. Olen muutaman kerran tuntenut hentoja liikkeitä masukummun alla, mutta en ole varma ovatko ne todella olleet pikkusen potkuja vai suoliston oikkuja.
Matkalla Picnikistä kotiin mieheni kertoi havainnostaan, ettei meidän elämäntilanteesta ole yhtäkään rokkibiisiä. Se on kyllä totta! Kukaan ei laula onnellisen tylsästä arjesta, jossa hengaillaan kotiverkkareissa ja pysytään juuri ja juuri kahdeksaan asti illalla hereillä. Viikonloppuisinkin parasta on katsella kotona sarjoja ja syödä pizzaa! Kaikki on vaan todella hyvin!
