Rv 31+5
Kihlat!
Kävelemme mieheni kanssa pitkin pitkospuita Kurjenrahkan kansallispuiston vaellusreitillä. Kävelen hitaampana edellä ison masuni kanssa. Pysähdyn hetkeksi ihastelemaan suon kauneutta, useita vihreän sävyjä. Suomen luonto on upea ja kyllä luonnon helmassa mieli lepää! Mieheni kantaa lähes kaikki kamppeemme. Minulla on repussani vain juomarakko ja kevyitä varusteita. Olen kiitollinen miehelleni. Hän ottaa hyvin huomioon raskauteni. Hänestä tulee täydellinen isä.
Minulla oli jaloissani useamman vuoden vanhat vaelluskengät, joita olen käyttänyt paljon. Kyseiset kengät ovat palvelleet niin karhunkierroksella kuin Sveitsin vuoristossakin. Nyt, kahden päivän kevyellä pitkospuukävelyllä, kengät hiersivät molempiin kantapäihini ikävät rakot! Ilmeisesti jalkani ovat raskauden vuoksi jatkuvasti sen verran turvoksissa, että vanhat vaelluskengät eivät olleetkaan hyvät. Onneksi meillä oli mukana laastereita, joista sain ensiavun kantapäihini!
Vaellukselta kotiin päästyämme heitimme reput lattialle hieman väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Silloin mieheni yllätti. Hän avasi pienen rasian, jonka sisällä oli todella kaunis sormus. ”Vaellatko kanssani tulevaisuudessakin?” Seisoimme keittiön kynnyksellä hikiset retkeilyvaatteet päällämme. Sillä hetkellä tukka sekaisin mieheni oli komeampi kuin juhlatamineissa. Vastasin kyllä! Halasimme pitkään. Juhla-ateriaksi söimme Hesburgeria kotisohvalla. Katselin sormustani enemmän kuin telkkaria. Arkisen romanttinen kosinta, jonka muistan loppu elämäni!
