Sairaalan pyjamassa
Synnytyssalissa kilistelimme omenamehut kuohuviinilaseista ja söimme aamiaisen. Pikkuinen totutteli kohdun ulkopuoliseen elämään isin paidan alla. Pienen pienet varpaat vilkkuivat paidan helman alta. Kliseisesti: olimme väsyneitä, mutta onnellisia.
Osastolla rupesin ihmettelemään pikkuisen nopeaa hengitystä. Hän nukkui rauhallisesti sylissäni, mutta hengitti kuin pikajuna. Meidät ohjattiin lastenlääkärin tarkastukseen. Lääkärin huoneesta siirryimme vastasyntyneiden teho-osastolle. Pienellä todettiin infektio, joka voitaisiin hoitaa antibioteilla. Syy infektioon oli pitkä aika lapsiveden menosta syntymään.
Ensimmäiset päiväni äitinä kuluivat teho-osaston nojatuolissa. Kävin vain nukkumassa ja syömässä vuodeosastolla. Ramppasin öisinkin teholla, koska ikävöin omaa vauvaani kun yön pimeydessä kuuntelin muiden äitien hyssyttelevän omia pienokaisiaan. Vein lypsämiäni maitotippoja ja kävin harjoittelemassa imettämistä, vaippojen vaihtoa yms. Onneksi lääkkeet alkoivat purra ja parin päivän jälkeen sain vauvan vierelleni vuodeosastolle. Riitti, että kävimme tehon puolella kahdesti päivässä saamassa antibiotit.
Muutaman päivän vietimme vuodeosastolla ennenkuin pääsimme kotiin! Kotoakin meidän piti kahdesti päivässä ajaa sairaalaan antibioteille, mutta oli silti ihana päästä kotiutumaan! Nyt ei enää tarvitse rampata sairaalassa, vaan voimme täysillä keskittyä vauva-arjen opetteluun terveen pikkumiehen kanssa!
