Vauva tuhisee aamupäiväuniaan, semmoisia puolen tunnin nokosia. Seuraavat unet sijoittuvat puolen päivän pitkälle vaunulenkille ja hyvinä päivinä kellahdetaan vielä yhdessä iltapäiväunille. Yö kestää yleensä ilta yhdeksästä aamu seitsemään. Eilen jäi aamupäiväunet välistä ja vaunulenkki lyhyeksi. Olin väsynyt. Toivoin pääseväni itsekin päiväunille. En päässyt. Ärtynyt vauva ei suostunut nukkumaan. Kitisi ja huusi vain. Olen ollut pari päivää lääkekuurilla viisauden hampaiden poiston takia, mutta lääkkeiden ei pitäisi vaikuttaa rintamaitoon. Veikkaan, että vaikuttaa kuitenkin ja niiden vuoksi vauva oli vaikea.

Mieheni tuli töistä kotiin. Kerroin känkkäränkän vallanneen vauvamme. Meidän normaalisti kiltti ja hyvän tuulinen pikkumies oli ollut koko päivän ihan kärttyinen ukkeli. Pakkasin vauvan vaunuihin ja painelin pihalle. Puolisen tuntia kerkesin käppäillä ennen, kuin vaunuista alkoi kuulua kitinää. Vauvalla ei tuntunut olevan kuuma tai kylmä, mutta jokin oli huonosti. Todella huonosti. Kitinä yltyi huudoksi. Ei auttanut vaunujen hytkyttely. Nostin vauvan syliini rauhoittumaan. Hän rauhoittui, mutta aloitti suoran huudon heti kun laitoin lähellekään vaunuja. Lähdin kotia kohti rääkyvien rattaiden kanssa. Kaikki sympatia koliikki lasten vanhemmille. Vauvan karjunta on kauheaa kuunneltavaa! Tuskaista, kuin tylpällä raastinraudalla raastamista. Sydämen raastamista. Nostin vauvan uudelleen syliini ja soitin mieheni hakemaan meidät.

Ajoimme tunnin matkan päähän mieheni vanhempien luokse iltapalalle. Poika nukkui automatkan ja oli mammalle kuin enkeli. Unen (tai isovanhempien) ansiosta meillä oli taas ihana hymypoika, jonka helppoutta arvostan nyt entistäkin enemmän!