Rv 41+3

Nukkumatti

Ulkona on kaunista. Puut tanssivat syystuulessa pukeutuneena ruskan väreihin.  Hengitän syvään raikasta ilmaa. Ulkohousuni eivät mahdu kiinni, mutta ne pysyvät jalassa. Takki ei ole mennyt kiinni enää pitkään aikaan, mutta minulla on lämmin. Minulla on hyvä olo. Vauva potkuttelee vatsassani. Hän potkuttelee masussa mahdollisesti viimeistä päivää. Huomenna on käynnistys. Raskausaika on lopussa. Oloni on haikea, vaikka olen odottanut synnytystä kuin kuuta nousevaa. Onko tämä totta? Nauraako Nukkumatti selkäni takana ja koko raskaus onkin ollut vain unta? Ihmeellistä unta, jossa sikiöstä on kehittynyt vauva sisälläni. Oikeastiko minulla on pian oma vauva sylissäni? Ehkä jo huomenna! Kurkkaan olkani yli näkyykö Nukkumattia. Ei. Tämä on totta. Hymyilen!

Minua ei vieläkään pelota synnytys. Olen ehkä sinisilmäinen synnytyskipuja kohtaan, mutta toivoisin selviytyväni ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Minua jännittää enemmän lääkepökkyrä kuin kivut. Käynnistetty synnytys on monesti kivuliaampi kuin luomusti alkanut, joten katsotaan kuinka doupattuna lopulta synnytän. Lääkittynä tai ei, kunhan pääsisin kokemaan alatiesynnytyksen. Alateitse tai sektiolla, kunhan lapsi pääsee turvallisesti pois masusta!

Tässä synnytystoivelistani:

Lähtökohtaisesti toivoisin synnytystä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mahdollisesti Tens-laitteen, kauratyynyn ja lämpimän suihkun voimalla. Toivoisin kätilön kannustavan lääkkeettömään synnytykseen. Olen kuitenkin avoimin mielin. Jos kivunsietokykyni ei vain riitä, toivoisin ilokaasua ja loppuvaiheen pudendaali-puudutusta. Epiduraali- tai spinaalipuudutusta en toivo, ellei synnytys ole todella pitkä ja voimani aivan lopussa.