Kolme kuukautta täyttänyt poikamme on löytänyt pikkuiset kämmenensä, joilla tunnustella maailmaa. Hän on jo seitsemän kiloinen ja 65 senttinen iloinen vesseli. Ensimmäiset ääneen naurutkin on naurettu! Oman vauvan hekotus on paras kiitos äitiydestä! Hymyjä on hyvä muistella silloin, kun toivoisi omaa aikaa vauva-arjen keskellä. Askartelu tarvikkeet ovat levällään ruokapöydällä ja blogitekstin aihe valmiina päässäni. Vauva viihtyy kyllä sitterissä, jos kokkailen tai siivoan, mutta kirjoittamista tai askartelua hän ei jaksa katsella.

Perhepeti jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Perhepeti repii omaa mielipidettäni kumpaankin suuntaan. Yksi yö mieheni oli unissaan pyörähtänyt tyynyjemme välissä nukkuvan naperomme päälle. Siirsin pojan pinnasänkyyn, jossa pikkuinen on nyt viettänyt yönsä. Vauva nukkui levollisemmin välissämme. Minä nukuin levollisemmin vauva vierelläni. Mies vetää sikeitä joka tapauksessa. Perhepeti sujuvoittaa yö heräilyjä, mutta pinnasänky on turvallisempi. Voi olla, että vauva muuttaa vielä takaisin tyynyjemme väliin, mutta toistaiseksi kuva puoliksi mieheni alle hautautuneesta pojasta on liian tuoreena mielessäni.

Elokuun viimeisenä päivänä hääkellot kumisevat. Sanomme toisillemme tahdon! Saimme sysättyä hääsuunnitelmat liikkeelle varaamalla kirkon ja juhlapaikan. Seuraavan kerran kirjoittelen häähaaveista, mutta nyt vauva kiljahtelee jo vaativasti. Täytyy kaivaa tissi esille!