Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Äitiyteen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Kategoria: Häät

Meidän tarina

Jäin oman työvuoroni jälkeen sisarravintolaan tiskiavuksi. Keittiömestari käski uuden pojan tiskilinjaston likaiseen päähän ja minut puhtaaseen. En osannut suunnistaa astioita paikoilleen vieraassa keittiössä. Pyörin vain kiireisten kokkien tiellä. Tiskin likaisessa päässä osaisin olla tehokas. Osaisin syytää astioita koneeseen. Pyysin uutta poikaa vaihtamaan tehtävää kanssani. Poika suostui, vaikka oli aivan yhtä eksyksissä puhtaiden astioiden kanssa kuin minäkin.

Muutama viikko myöhemmin kyseinen uusi poika aloitti työt samassa ravintolassa kanssani. Minulle tai muillekaan kokeille ei ollut informoitu, että uusi kokkipoika tulisi vuorovastaavaksi keittiöömme. Vielä tänäkään päivänä en tiedä oliko kokkipoika vastaava vai ei, se riippui ihan siitä, keneltä pomoista asiaa kysyi. Mielestäni uusi kokkipoika roikkui samalla oksalla kuin kaikki muutkin. Tyyppi luuli olevansa korkeammalla. Ärsyttävää. Tyyppi oli puhelias turkulainen. Ärsyttävä.

Kiireinen kausi vyöryi päälle ja uusi kokkipoika muuttui ihan vaan kokkipojaksi. Tutustuimme, eikä hänen juttunsa enää ollutkaan niin ärsyttäviä. Loppu kaudesta tein mieluiten töitä juuri hänen kanssaan. Sesonki loppui ja meidän ravintolamme palkittiin koko firman juhlissa paras yhteishenki -palkinnolla. Huikea yhteishenki meillä kyllä olikin!

Kesä kuluin kullakin omilla teillään ja talvikauden lähestyessä päätin taas matkustaa pohjoiseen. Satuin samaan junaan kokkipojan kanssa. Oli mukavaa nähdä hänet pitkästä aikaa! Kausi oli hieman edeltäväänsä erilainen. Työskentelin eri ravintolassa ja olin taas sinkku. Näin kokkipoikaa paljon vapaa-ajalla. Pian kokkipoika alkoi viettää öitä luonani. Pian käytännössä asuimme yhdessä. Pian ymmärsin kokkipojan olevan se mies, jonka kanssa haluan perustaa perheen. Se mies, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Nyt, reilu kolme vuotta myöhemmin, kyseinen kokkipoika on lapseni isä ja menemme naimisiin loppu kesällä. Häät juhlitaan lappi teemalla, koska tarinamme sijoittuu Levin kauniisiin maisemiin. Teema inspiroi minua jo aloittamaan muutamia hääkoristeita!

Perhepeti

Kolme kuukautta täyttänyt poikamme on löytänyt pikkuiset kämmenensä, joilla tunnustella maailmaa. Hän on jo seitsemän kiloinen ja 65 senttinen iloinen vesseli. Ensimmäiset ääneen naurutkin on naurettu! Oman vauvan hekotus on paras kiitos äitiydestä! Hymyjä on hyvä muistella silloin, kun toivoisi omaa aikaa vauva-arjen keskellä. Askartelu tarvikkeet ovat levällään ruokapöydällä ja blogitekstin aihe valmiina päässäni. Vauva viihtyy kyllä sitterissä, jos kokkailen tai siivoan, mutta kirjoittamista tai askartelua hän ei jaksa katsella.

Perhepeti jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Perhepeti repii omaa mielipidettäni kumpaankin suuntaan. Yksi yö mieheni oli unissaan pyörähtänyt tyynyjemme välissä nukkuvan naperomme päälle. Siirsin pojan pinnasänkyyn, jossa pikkuinen on nyt viettänyt yönsä. Vauva nukkui levollisemmin välissämme. Minä nukuin levollisemmin vauva vierelläni. Mies vetää sikeitä joka tapauksessa. Perhepeti sujuvoittaa yö heräilyjä, mutta pinnasänky on turvallisempi. Voi olla, että vauva muuttaa vielä takaisin tyynyjemme väliin, mutta toistaiseksi kuva puoliksi mieheni alle hautautuneesta pojasta on liian tuoreena mielessäni.

Elokuun viimeisenä päivänä hääkellot kumisevat. Sanomme toisillemme tahdon! Saimme sysättyä hääsuunnitelmat liikkeelle varaamalla kirkon ja juhlapaikan. Seuraavan kerran kirjoittelen häähaaveista, mutta nyt vauva kiljahtelee jo vaativasti. Täytyy kaivaa tissi esille!

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi