Kotiäitiys on rehellisesti sanottuna toisinaan tylsää, välillä väsyttävää ja silloin tällöin stressaavaa. Olen etsinyt tapoja, joiden avulla jaksan nauttia täysillä vauvasta, äitiydestä ja kotona olemisesta. Joiden avulla muistan, kuinka ihanan ainutlaatuisessa elämäntilanteessa olenkaan!

Otteita ohi vierähtäneeltä viikolta:

Istun uimahallin saunassa. Maidon mahdollisen tihkumisen vuoksi olen kääriytynyt pyyhkeeseen. Istun lauteilla kauan ja rentoudun. Mieheni viettää vauvan kanssa laatuaikaa kotona. Pääsin tekemään uimatreenin ja sain taas energiaa äitiyteen. Uiminen on pehmeää urheilua synnytyksestä selviytyneelle keholle. Päätän ruveta käymään uimahallissa vähintään kerran viikossa! Oma aika on arvokasta!

Työnnän vaunuja hieman jännittyneenä. Olen matkalla vauvaperhekahvilaan tapaamaan muita ensimmäisen lapsen saaneita äitejä. Perille päästyäni tajuan poikani vaatteen selässä olevan suuren kellertävän tahran. Tahra on pesukoneesta selviytynyt kakkaläiskä. Hävettää. Koitan huomaamattomasti piilotella tahraa, vaikka tuskin asia ketään kiinnostaisi. Katselen mielenkiinnolla vauvani suhtautumista toisiin lapsiin ja kuuntelen muiden äitien kokemuksia. Päätän osallistua tapaamiseen myös ensi viikolla!

Istun sohvalla tylsyyttä kitisevä vauva sylissäni. Kello lyö jo puolta päivää. Päätän lähteä läheiseen kauppakeskukseen. Vauva saisi erilaisen ympäristön ärsykettä ja minä voisin nautiskella kahvilassa kakkupalan. Istun kahvilassa tyytyväinen vauva sylissäni. Olen aina tykännyt käydä kahviloissa. Päätän uskaltautua vauvan kanssa kaupoille uudelleenkin!

Aurinko paistaa ja talvi antaa parastaan. Paketoin pojan vaunuihin ja kävelen aurajoen rantaan. Rannassa päätänkin kotiin kääntymisen sijaan lähteä seuraamaan joen viertä. Ihailen vanhoja rakennuksia ja kaunista maisemaa. Kävelen jokea pitkin Turun keskustaan, josta otan linja-auton takaisin kotiin. Parin tunnin kävely mielekkäissä maisemissa virkisti mukavasti! Olen nyt kahdesti matkustanut paikallisbussilla vauvan kanssa ja molemmat kerrat ovat sujuneet ongelmitta. Linja-autot eivät ole olleet täynnä, vauvalla ei ole tullut kuuma tai nälkä ja kyytiin nouseminen on ollut sujuvaa. Vauva on kuunnellut ihmeissään bussin ääniä. Äitiaivoni stressasivat matkustamista aivan turhaan! Päätän jatkossakin käyttää linja-autoja hyväkseni uusien lenkkipolkujen etsimisessä!