Torstai klo.10:25
Haavekuvia
Olen koko aamun kahlannut läpi lapsettomuuteen liittyviä blogeja. Kiitos ihmisille, jotka ovat kirjoittaneet kokemuksistaan! Meillä on menossa vasta viides kierto, mutta lääkehoitoihin joutumisen mörkö elää pääni sisällä. Blogeista sain irti sen verran, että rahaa täytyy ruveta säästämään ja tunteiden vuoristorata hurjistuu.
Yksi ilta kävellässäni töistä pois Turun jokirantaa poikkesin teatterin sillalle. Silta on reunustettu kuusilla, tunnelmoitu maagisella musiikilla ja valaistu näyttävästi. Sillalla ei ollut ketään muita. Pysähdyin kaiuttimien viereen ja katselin kuusten oksien lomasta joelle. Sää oli sumuinen. Suljin silmäni. Näin itseni työntämässä lastenrattaita ja mieheni pitämässä kädestä kiinni vilkasta pikkupoikaa. Kuljimme sillalla nauraen. Olimme onnellisia.
Ohi hölkkäävä lenkkeilijä havahdutti minut unelmistani. Olen onnellinen nykyäänkin, mutta toivon todella, että haavekuvani olisi muutamien vuosien kuluttua todellisuutta. Luomuna, lääkehoidoilla tai adoptiolla. Pääasia, että olemme yhdessä mieheni kanssa. Haavekuva, jossa sillalla kävelisimmekin vain minä ja mieheni, voisi toki myös olla onnellinen. Mieheni taluttaisi pikkupojan sijaan koiraa ja minä paapattaisin oman yritykseni työjuttuja.
Nyt havahdutan itse itseni ja lähden hölkkälenkille!
