Rv 39+1
Raskausarpia
Viimeinen viikko. Tänään on maanantai. Laskettu aika on sunnuntaina. Enää ei ole kauaa synnytykseen, vaikka menisi ylikin. Olen jatkuvasti valppaana. Rupeaa jo ottamaan päähän, kun täytyy kokoajan miettiä alkaisiko synnytys. Voisi alkaa jo. Istun uudella sohvallamme viltin päällä, jottei minun tarvitse stressata mahdollisia verenvuotoja vaalealla sohvakankaalla. Eräs ystäväni sanoi, että on ihanaa saada synnytyksen jälkeen keho takaisin itselleen. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Tällä hetkellä koko kroppani on vain vauvaa varten. Ennakoimaton. Voin vain kuulostella tuntemuksia.
Uusimmassa Vauva -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli naisen kehon muutoksista synnytyksen jälkeen. Seksuaaliterapeutti Fanni Kevätniemi kertoo jutussa kuinka naiset hyväksyvät usein helpommin raskauden aikaiset muutokset, kuin synnytyksen jälkeiset muutokset kehossaan. Monet eivät valmistaudu ollenkaan vartalonsa muuttumiseen. Niin, millainen kroppani on sitten synnytyksen jälkeen? En tiedä. Painoni on noussut 13kiloa, jotka todennäköisesti karisevat pois lähes itsestään. Minua kauhistuttaa ainoastaan tissini, joihin on ilmestynyt raskausarpia. Paksut tummat juovat kehystävät kummankin rinnan suurentuneita nännejä. Toivottavasti imetys onnistuu, jotta saan hyvän syyn sietää arpia. Rinnoillani on tärkeä tehtävä, jonka vuoksi minun on vain hyväksyttävä tyhjänä roikkuvat arpiset tissit imetyksen jälkeen. Artikkelissa haastateltu Elsa Heikko kertoo, kuinka neuvolassa tai ystäväpiirissä omaan kehoon liittyvistä ongelmista tuntui pinnalliselta puhua, kun sylissä oli maailman ihanin vauva. Kieltämättä minuakin hieman arveluttaa kirjoittaa aiheesta. Olenko pinnallinen? Kehoni on työskennellyt täysillä yhdeksän kuukautta, mitä väliä ulkonäöllä on? Pääasia, että vauva on terve ja hyvin voiva!
Nuorempana vaatteiden ja kenkien ulkonäkö oli käyttömukavuutta tärkeämpää. Nykyisin kuljen loskasäällä vedenpitävissä vaelluskengissä ja pakkasella toppahousuissa. Kerran työkaverini kysyi olenko lähdössä laskettelemaan, kun ilmestyin pukuhuoneesta toppahousut jalassa. Hän itse paleli farkuissa, mutta minullapa oli lämmin mukavissa toppahousuissani! Kuljin koko menneen kesän riekerin sandaalit jalassa, koska ne olivat ainoat oikeasti mukavat kengät raskaudesta turvonneille jaloilleni. Nyt syksyllä mukavimmat kengät ovat olleet väljät kumisaappaat. En tiedä millaisia itsetunto ongelmia raskaus olisi aiheuttanut nuoremmalle minälleni, mutta nyt uskon pystyväni hyväksymään kroppani muutokset. En enää välitä yhtään niin paljon siitä, mitä muut ajattelevat, kuin nuorempana. Itseasiassa minun pitäisi olla vain ylpeä kehoni toiminnasta, yhdeksän kuukauden rajusta matkasta, jonka jäljet saavatkin näkyä!
