Maanantai klo. 23:30

 

En anna pelon mua koskettaa.

Ystäväni suositteli ”SuomiLove” –ohjelman uuden kauden ensimmäistä jaksoa. En jaksanut eilen katsoa, mutta tänään avasin ohjelman yle areenasta. Viimeisen kohtauksen katsoin monta kertaa. Monta kertaa itkien. Nyt kirjoitan tätä ja kuuntelen tuota viimeistä biisiä uudestaan ja uudestaan. Cheek esittää leukemiaa kärsivälle tytölle kappaleensa: ”niille joil on paha olla”. Tyttö on saanut ensimmäiset selkeät leukemia oireensa Cheekin keikalla. Tyttö on pitänyt kiertuepaitaa sairaalassa ja luukuttanut kappaletta kotona yrittäen ymmärtää ja selviytyä. Mikä koskettavinta; yllätyksen järjesti tytön vanhemmat. Tuollainen vanhempi minäkin haluan olla. Haluan selviytyä vaikeuksista perheenä.

Olen ponnistanut aikuisuuteen avioeroperheestä. Ero oli vanhemmilleni varmasti hyvä ratkaisu, eihän kukaan kevyistä syistä eroa lähes 20 vuoden liitosta. Olin lapsi, kuten leukemia-tyttö SuomiLovessa. En ymmärtänyt, eikä minulle varmasti kaikkea kerrottukaan. Yritin vain sopeutua. Mieleni sopukoissa pelkään oman parisuhteeni puolesta, vaikka luotankin puolisooni. Näin miten järisyttävän pahasti äitini kärsi erosta. Kuinka tuska viilsi hänen sisintään. Isänikin on mukana elämässäni ja vaikka nyt vuosia myöhemmin molemmille kuuluu todella hyvää, en haluaisi itselleni käyvän samalla tavalla. Mieheni vanhemmat ja kaikki isovanhemmat ovat yhä yhdessä. Lähipiirissäni ei aikaisemmin ole ollut koko elämäänsä yhdessä viettäneitä vanhuksia. He ovat herttaisia. Minäkin haluan mieheni avaavan minulle ovia vielä kurttuisena.  Onko meistä olemaan yhdessä seuraavat 20, 40, jopa 60 vuotta? Toivon, että on. Pelkään, ettei olekaan, mutta cheekin sanoin: “en anna pelon mua koskettaa.”

”oon maannu lattialla, miettiny miten täälä selvitään.” – laulaa cheek. Ehkäisyn lopettamisen jälkeen olen kirjaimellisesti kerran maannut lattialla todellisuuden iskeydyttyä tajuntaani. Ihmettelin mistä oikein haaveilen, koska ei minusta ole kasvattamaan ihmistä. Oikeaa todellista ihmistä. Ei minusta ole esikuvaksi kun olen itseltänikin välillä hukassa. Itkin ja tuijotin wessan kattoa. Siihen asti olin katsellut unelmaani vaaleanpunaisten lasien läpi. Olimme vuoden verran suunnitelleet ehkäisyn lopettamista. En tajunnut ollenkaan millainen kasvun paikka tämä yrittämisvaihe on. Ihan hyvä, etten heti ole tullut raskaaksi. Olen ehtinyt käsitellä tunteitani. Olen ehtinyt valmistautua äitiyteen, koska ennen ehkäisyn lopettamista en sitä osannut tehdä. Minun ei tarvitse yksin kasvattaa ihmistä, eikä yksin olla esikuvana. Me mieheni kanssa olemme tässä yhdessä. Meidän vanhemmat ja isovanhemmatkin ovat tässä. Äitini aina sanoo, että kaikella on tarkoituksensa ja sillä, etten heti ole pamahtanut paksuksi on selvästi ollut tarkoitus!