Torstai klo.16:05

Morkkis.

 

Risteily oli ja meni, mutta morkkis jäi. Join liikaa alkoholia. En muista kaikkea, enkä eilen kyennyt liikkumaan hytistäni oikein minnekään. Haisin ja mätänin sängylläni moittien itseäni liiallisesta juomisesta. Olen melkein kolmekymppinen ja luulin jo tietäväni omat rajani. Tiesinkin, mutta ylitin ne rajat kovaa ja korkealta.  Ystäväni sanoivat, etten tehnyt mitään tyhmää tai anteeksi pyydeltävää. Itselleni ainakin olen suuren anteeksi pyynnön velkaa. En tykkää itsestäni ympäri päissäni, enkä etenkään tykkää aukoista muistissani. Meillä on mieheni kanssa salanimikin tälle juopuneelle alteregolleni.

Tänäänkin on ollut paha olo, eikä ruoka ole maistunut. Pakko ruveta joulusiivous hommiin kohta. Menetin jo yhden päivän oman tyhmyyteni takia. Tänään on saatava asioita aikaiseksi. Harkitsen tipatonta tammikuuta tai jopa tipatonta ensi vuotta. Juon suurin piirtein kerran kuussa, eikä juomatta oleminen varmasti olisi ongelma kuin esimerkiksi ystäväni kolmekymppisillä, firman virkistyjäisissä ja polttarimeiningeissä. Minulla voisi olla hauskaa selvinkin päin ja säästyisi juopottelurahat toivottavasti tulevaan vauva-arkeen. Olen aiemminkin kirjoittanut olevani valmis aikuistumaan ja olisin valmis jättämään rilluttelu elämänkin nuoruuden puolelle. Pahentuneet krapulat ainakin kertovat aikuistumisesta, tai ainakin vanhenemisesta.

Olen ”semi-kasvissyöjä”. Pääasissa elän kasviksilla, mutta töissä maistan kaikkea ja joskus syön pieniä määriä lihaa jos oikein mieli tekee. En ole nähnyt tarvetta ryhtyä täysin kasvissyöjäksi tai jopa vegaaniksi. Lihan vähentäminenkin on parempi maapalleroiselle ja yksinkertaisesti tykkään kasvisruuista enemmän kuin lihapadoista. Voisin olla ”semi-absolutisti”! Säästyisin varmasti monilta krapuloilta ja morkkiksilta. Olisin myös hyvä esimerkki tuleville lapsilleni. Muutama lasi punaviiniä hyvän ruuan kyljessä tai ystävien kanssa iltaa istuessa riittäisi varmasti! Toivottavasti saisin hyvän syyn olla yhdeksän kuukautta kokonaan juomatta ja se sama syy varmasti pitäsi minut kauempana alkoholista koko loppuelämäni.