Naisaivot

Äitiyteen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Vauva-arkea

Kotiäitiys on rehellisesti sanottuna toisinaan tylsää, välillä väsyttävää ja silloin tällöin stressaavaa. Olen etsinyt tapoja, joiden avulla jaksan nauttia täysillä vauvasta, äitiydestä ja kotona olemisesta. Joiden avulla muistan, kuinka ihanan ainutlaatuisessa elämäntilanteessa olenkaan!

Otteita ohi vierähtäneeltä viikolta:

Istun uimahallin saunassa. Maidon mahdollisen tihkumisen vuoksi olen kääriytynyt pyyhkeeseen. Istun lauteilla kauan ja rentoudun. Mieheni viettää vauvan kanssa laatuaikaa kotona. Pääsin tekemään uimatreenin ja sain taas energiaa äitiyteen. Uiminen on pehmeää urheilua synnytyksestä selviytyneelle keholle. Päätän ruveta käymään uimahallissa vähintään kerran viikossa! Oma aika on arvokasta!

Työnnän vaunuja hieman jännittyneenä. Olen matkalla vauvaperhekahvilaan tapaamaan muita ensimmäisen lapsen saaneita äitejä. Perille päästyäni tajuan poikani vaatteen selässä olevan suuren kellertävän tahran. Tahra on pesukoneesta selviytynyt kakkaläiskä. Hävettää. Koitan huomaamattomasti piilotella tahraa, vaikka tuskin asia ketään kiinnostaisi. Katselen mielenkiinnolla vauvani suhtautumista toisiin lapsiin ja kuuntelen muiden äitien kokemuksia. Päätän osallistua tapaamiseen myös ensi viikolla!

Istun sohvalla tylsyyttä kitisevä vauva sylissäni. Kello lyö jo puolta päivää. Päätän lähteä läheiseen kauppakeskukseen. Vauva saisi erilaisen ympäristön ärsykettä ja minä voisin nautiskella kahvilassa kakkupalan. Istun kahvilassa tyytyväinen vauva sylissäni. Olen aina tykännyt käydä kahviloissa. Päätän uskaltautua vauvan kanssa kaupoille uudelleenkin!

Aurinko paistaa ja talvi antaa parastaan. Paketoin pojan vaunuihin ja kävelen aurajoen rantaan. Rannassa päätänkin kotiin kääntymisen sijaan lähteä seuraamaan joen viertä. Ihailen vanhoja rakennuksia ja kaunista maisemaa. Kävelen jokea pitkin Turun keskustaan, josta otan linja-auton takaisin kotiin. Parin tunnin kävely mielekkäissä maisemissa virkisti mukavasti! Olen nyt kahdesti matkustanut paikallisbussilla vauvan kanssa ja molemmat kerrat ovat sujuneet ongelmitta. Linja-autot eivät ole olleet täynnä, vauvalla ei ole tullut kuuma tai nälkä ja kyytiin nouseminen on ollut sujuvaa. Vauva on kuunnellut ihmeissään bussin ääniä. Äitiaivoni stressasivat matkustamista aivan turhaan! Päätän jatkossakin käyttää linja-autoja hyväkseni uusien lenkkipolkujen etsimisessä!

Iso poika

Keitän lanttua ja perunaa. Pian pikkuiselle saa jo maistattaa soseita. Säilön soseet jääpalamuoteissa valmiiksi pakastimeen. Vauva katselee sitterissä puuhasteluani ja kuolaa hetkessä kuolalaput märiksi. Taitaa olla jo hampaita tulossa. Vauvan kanssa oleminen on koko ajan mielenkiintoisempaa, kun uusia taitoja kehittyy. Kädet hän hallitsee jo melko hyvin. Yhtäkkiä hän oppi nappamaan leikkimaton kehikon nallesta kiinni ja muutaman kerran on jo onnistunut lelun vieminen kädellä suuhun. Eteenpäin meneminen kiinnostaisi todella paljon, mutta kääntyily ei niinkään. Jokelteluun tuntuu kehittyvän koko ajan uusia sävyjä ja nauru on maailman parasta kuunneltavaa! Iso poika!

Meidän tarina

Jäin oman työvuoroni jälkeen sisarravintolaan tiskiavuksi. Keittiömestari käski uuden pojan tiskilinjaston likaiseen päähän ja minut puhtaaseen. En osannut suunnistaa astioita paikoilleen vieraassa keittiössä. Pyörin vain kiireisten kokkien tiellä. Tiskin likaisessa päässä osaisin olla tehokas. Osaisin syytää astioita koneeseen. Pyysin uutta poikaa vaihtamaan tehtävää kanssani. Poika suostui, vaikka oli aivan yhtä eksyksissä puhtaiden astioiden kanssa kuin minäkin.

Muutama viikko myöhemmin kyseinen uusi poika aloitti työt samassa ravintolassa kanssani. Minulle tai muillekaan kokeille ei ollut informoitu, että uusi kokkipoika tulisi vuorovastaavaksi keittiöömme. Vielä tänäkään päivänä en tiedä oliko kokkipoika vastaava vai ei, se riippui ihan siitä, keneltä pomoista asiaa kysyi. Mielestäni uusi kokkipoika roikkui samalla oksalla kuin kaikki muutkin. Tyyppi luuli olevansa korkeammalla. Ärsyttävää. Tyyppi oli puhelias turkulainen. Ärsyttävä.

Kiireinen kausi vyöryi päälle ja uusi kokkipoika muuttui ihan vaan kokkipojaksi. Tutustuimme, eikä hänen juttunsa enää ollutkaan niin ärsyttäviä. Loppu kaudesta tein mieluiten töitä juuri hänen kanssaan. Sesonki loppui ja meidän ravintolamme palkittiin koko firman juhlissa paras yhteishenki -palkinnolla. Huikea yhteishenki meillä kyllä olikin!

Kesä kuluin kullakin omilla teillään ja talvikauden lähestyessä päätin taas matkustaa pohjoiseen. Satuin samaan junaan kokkipojan kanssa. Oli mukavaa nähdä hänet pitkästä aikaa! Kausi oli hieman edeltäväänsä erilainen. Työskentelin eri ravintolassa ja olin taas sinkku. Näin kokkipoikaa paljon vapaa-ajalla. Pian kokkipoika alkoi viettää öitä luonani. Pian käytännössä asuimme yhdessä. Pian ymmärsin kokkipojan olevan se mies, jonka kanssa haluan perustaa perheen. Se mies, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Nyt, reilu kolme vuotta myöhemmin, kyseinen kokkipoika on lapseni isä ja menemme naimisiin loppu kesällä. Häät juhlitaan lappi teemalla, koska tarinamme sijoittuu Levin kauniisiin maisemiin. Teema inspiroi minua jo aloittamaan muutamia hääkoristeita!

Perhepeti

Kolme kuukautta täyttänyt poikamme on löytänyt pikkuiset kämmenensä, joilla tunnustella maailmaa. Hän on jo seitsemän kiloinen ja 65 senttinen iloinen vesseli. Ensimmäiset ääneen naurutkin on naurettu! Oman vauvan hekotus on paras kiitos äitiydestä! Hymyjä on hyvä muistella silloin, kun toivoisi omaa aikaa vauva-arjen keskellä. Askartelu tarvikkeet ovat levällään ruokapöydällä ja blogitekstin aihe valmiina päässäni. Vauva viihtyy kyllä sitterissä, jos kokkailen tai siivoan, mutta kirjoittamista tai askartelua hän ei jaksa katsella.

Perhepeti jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Perhepeti repii omaa mielipidettäni kumpaankin suuntaan. Yksi yö mieheni oli unissaan pyörähtänyt tyynyjemme välissä nukkuvan naperomme päälle. Siirsin pojan pinnasänkyyn, jossa pikkuinen on nyt viettänyt yönsä. Vauva nukkui levollisemmin välissämme. Minä nukuin levollisemmin vauva vierelläni. Mies vetää sikeitä joka tapauksessa. Perhepeti sujuvoittaa yö heräilyjä, mutta pinnasänky on turvallisempi. Voi olla, että vauva muuttaa vielä takaisin tyynyjemme väliin, mutta toistaiseksi kuva puoliksi mieheni alle hautautuneesta pojasta on liian tuoreena mielessäni.

Elokuun viimeisenä päivänä hääkellot kumisevat. Sanomme toisillemme tahdon! Saimme sysättyä hääsuunnitelmat liikkeelle varaamalla kirkon ja juhlapaikan. Seuraavan kerran kirjoittelen häähaaveista, mutta nyt vauva kiljahtelee jo vaativasti. Täytyy kaivaa tissi esille!

Känkkäränkkä

Vauva tuhisee aamupäiväuniaan, semmoisia puolen tunnin nokosia. Seuraavat unet sijoittuvat puolen päivän pitkälle vaunulenkille ja hyvinä päivinä kellahdetaan vielä yhdessä iltapäiväunille. Yö kestää yleensä ilta yhdeksästä aamu seitsemään. Eilen jäi aamupäiväunet välistä ja vaunulenkki lyhyeksi. Olin väsynyt. Toivoin pääseväni itsekin päiväunille. En päässyt. Ärtynyt vauva ei suostunut nukkumaan. Kitisi ja huusi vain. Olen ollut pari päivää lääkekuurilla viisauden hampaiden poiston takia, mutta lääkkeiden ei pitäisi vaikuttaa rintamaitoon. Veikkaan, että vaikuttaa kuitenkin ja niiden vuoksi vauva oli vaikea.

Mieheni tuli töistä kotiin. Kerroin känkkäränkän vallanneen vauvamme. Meidän normaalisti kiltti ja hyvän tuulinen pikkumies oli ollut koko päivän ihan kärttyinen ukkeli. Pakkasin vauvan vaunuihin ja painelin pihalle. Puolisen tuntia kerkesin käppäillä ennen, kuin vaunuista alkoi kuulua kitinää. Vauvalla ei tuntunut olevan kuuma tai kylmä, mutta jokin oli huonosti. Todella huonosti. Kitinä yltyi huudoksi. Ei auttanut vaunujen hytkyttely. Nostin vauvan syliini rauhoittumaan. Hän rauhoittui, mutta aloitti suoran huudon heti kun laitoin lähellekään vaunuja. Lähdin kotia kohti rääkyvien rattaiden kanssa. Kaikki sympatia koliikki lasten vanhemmille. Vauvan karjunta on kauheaa kuunneltavaa! Tuskaista, kuin tylpällä raastinraudalla raastamista. Sydämen raastamista. Nostin vauvan uudelleen syliini ja soitin mieheni hakemaan meidät.

Ajoimme tunnin matkan päähän mieheni vanhempien luokse iltapalalle. Poika nukkui automatkan ja oli mammalle kuin enkeli. Unen (tai isovanhempien) ansiosta meillä oli taas ihana hymypoika, jonka helppoutta arvostan nyt entistäkin enemmän!

Lallatellen eteenpäin

 

 Meidän pikku perhe.

 Ensimmäinen joulu.

 Leipomani ristiäiskakut.

”Vilinää vilskettä, helinää helskettä pienten tiukujen.” Ohi ovat vilisseet ristiäiset, joulu ja vuoden vaihde. Uuden vuoden kunniaksi lupaan taas kirjoitella kerran viikossa! Pahoittelut tauosta.

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy.” Vietimme ristiäiset viikkoa ennen joulua. Lapsonen nukkui koko kasteensa ajan. Pappikin naurahti. Hän ei ole koko uransa aikana kastanut ketään yhtä sikeästi nukkuvaa tapausta. Pikku-jätkä veti päiväunet, jotta jaksoi kahvittelujen aikana seurustella sukulaisten kanssa. Fiksu vauveli!

”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.” Joulun ihanin hetki oli aattoyön hartaus Turun tuomiokirkossa. Tunnelmallinen hartaus rauhoitti mielen joulukiireiden ja vauva-arjen keskellä. Uutta vuotta juhlistin pari päivää etukäteen illallisella ja punaviinillä ystäväni kanssa. Humalluin punaviinistä ensimmäistä kertaa poikani syntymän jälkeen. Rakastan äitiyttä ja kotona olemista, mutta nautin joka hetkestä kotioven ulkopuolella ilman vauvaa ja vastuuta! Uuden vuoden aattona teimme mieheni kanssa juustofondueta ja menimme yhdeksältä nukkumaan. Olin onnellinen, vaikka raketin rakettia en nähnyt. Yhteinen missio mieheni kanssa, lapsen kasvattaminen, on tehnyt meistä tiiviin kaksikon. Olemme molemmat solahtaneet uuteen elämän vaiheeseen ongelmitta. Tajusin punaviinin äärellä syvällisiä jutellessa: olen onnellisempi kuin ikinä, enkä vaihtaisi nykyistä elämääni mihinkään!

”Pylly vasten pyllyä pumpum, siinä sitä jotakin on.” kappale soi kerran ollessani ala-asteella hammaslääkärissä. Edelleen yhdistän biisin heti hammaslääkäreihin. Minulta poistettiin eilen kaksi viisauden hammasta. Etukäteen pelkäsin, kuinka kipeä olenkaan operaation jälkeen. Onneksi lääkkeet ovat pitäneet kivut kaukana. Pää täynnä lääkkeitä on hyvä hehkuttaa onnellisuutta!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Pullaa ja pähkäilyä

Nautin voisilmäpullaa ja aamupäiväteetä vauvan nukkuessa. Harvinaista. Yleensä pikkuinen ei päivisin juuri nuku, mutta edeltävä yö oli ollut vähä uninen. Vauvalla oli  vatsavaivoja. Yöllä pyöriessäni hereillä ja kuunnellessani vauvan vatsavaiva ähinää, pähkäilin mielessäni mennyttä synnytystä. Olisin todennäköisesti kestänyt kivut asiallisemmin, jos pohjilla ei olisi ollut kahta valvottua vuorokautta. Jos kuume ei olisi noussut. Jos en olisi ollut ensikertalainen. Haluaisin saada taputusta päähäni. Haluaisin tuntea itseni vahvaksi. Oloni on epäonnistunut, vaikka vauva on täydellinen, enkä oikeastaan olisi voinut toimia toisin. Mistään kivunlievityksestä en kieltäytynyt ja lääkkeitä pyysin kun niitä tunsin tarvitsevani. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt yrittää nukkua enemmän avautumisvaiheessa tai olisi pitänyt vaatia aikaisemmin epiduraali, mutta silloisen tiedon varassa toimisin edelleen samoin. Kuumetta ja ensikertalaisuutta en voi muuttaa.

Herään päiväunilta. Vauva jää nukkumaan. Keitän teetä ja lämmitän pakkasesta pullan. Ne harvinaiset hetket, kun pikkuinen nukkuu päivällä, olen päättänyt pyhittää itselleni. Kotityöt ja muut velvollisuudet voi hoitaa vauvan ollessa hereillä. Luen Vauva -lehdestä synnytyspeloista kertovan artikkelin. Kyyneleet nousevat silmiini, kun artikkelissa haastateltu kertoo synnytyksen olleen mieletön kokemus. Olisin myös halunnut hienon ja voimaannuttavan synnytyskokemuksen. Todella moni synnytyskertomuskin loppuu toteamukseen upeasta kokemuksesta. Oloni on katkera. Miksi synnytykseni oli niin kauhea?

Raketti

Aika kiitää kuin avaruussukkula. Rakettia ei voi pysäyttää. Ei voi hidastaa. Vauva kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia! Tiesin vauvojen kasvavan vauhdilla, mutta en etukäteen ymmärtänyt kuinka hullua tahti onkaan. Vasta vähän aikaa sitten odottelin hymyjä, jotka nyt ovat arkipäivää. Kertaalleen olen jo inventoinut pieneksi jääneet vaatteet pois sopivien seasta, eikä niskaakaan tarvitse enää tukea.

Vaikka tuntuu kuin olisi ohjuksen kyydissä, vanhemmuus ei onneksi ole rakettitiedettä. Ongelmien ratkaisuun riittää maalaisjärki. Esimerkiksi toistuvat ohivuodot korjasimme vaihtamalla vaippamerkkiä. Lidlin vaipoissa on korkea vyötärö, joka sopii pitkälle pikku kaverillemme. Olemme oppineet tunnistamaan nälkäitkun ja vatsa-vaiva-itkun. Tiedämme millainen kiljahtelu on huomion haluamista. Sylissä vauva tykkää katsella maailmaa selkä sylittelijään päin, ellei sitten ole jokeltelu tuulella. Jutellessaan hän tietysti toljottaa sylittelijää silmiin. Pikku miehen parhaita frendejä ovat sitterissä heiluvat lelut! Oi että hän tykkää höpötellä niille, esimerkiksi sillä aikaa kun koitamme saada kotitöitä tehtyä. Tosin imurin hurina on niin unettavaa, että yleensä vauva nukahtaa. Pienokaisemme on hyväntuulinen hymypoika, joka ei päivisin juuri nuku. Maailman tarkkailultaan hän malttaa ottaa vain pieniä nokosia. Onneksi öisin uni maistuu, ellei vatsakivut vaivaa. Olemme antaneet jäbälle lempinimen “pikku Cheek”, koska vatsakipu önähtelyt muistuttavat hämmästyttävästi räppärin tavaramerkkiä. Vauvan imitoidessa Cheekkiä minä olen kuunnellut häntä alkuyöt ja mieheni loppuyöt. Molemmat saamme siten hieman unta, jotta jaksamme nauttia pikku raketistamme!

Kampaaja

 Ennen.

 Jälkeen!

Tumma kaakao ja vuohenjuusto panini. Istun kauppakeskuksen kahvilassa. Katselen ohi kulkevia ihmisiä. Nautin. Olen juuri käynyt kampaajalla ja kestovärjäämässä kulmakarvani. Olen ensimmäistä kertaa erossa vajaa kaksi kuukautisesta pojastani. Etukäteen pelkäsin olevani hermoraunio koko kampaajan ajan. Hermoilun sijaan nautin täysillä vapaudesta. Nautin omasta ajasta. Tiskit, pyykit, vaipanvaihdot, syöttäminen, röyhyttäminen, hyssyttely, nukuttaminen tai mikään muukaan ei ole nyt vastuullani. Saan rauhassa nauttia herkullisen kaakaon. Miksi en ole aiemmin lähtenyt hetkeksi pois kotoa? Koska en tajunnutkaan kuinka paljon kaipasin vanhaa vapauttani! Koska en tajunnut, että yksin tehty kauppakeskusreissu antaa energiaa kuin ulkomaan matka!

 

Äidin huoli

Heräsin juuri. Näin järkyttävää unta. Silmissäni vilkkuu edelleen kauhistuneen poikani katse. Unessa isommat lapset olivat hakanneet pienen vauvani leikkipuistossa ja ambulanssimiehet pyörivät pienokaisen ympärillä. Minun tekisi mieli ottaa vauva syliini, mutta hän nukkuu vielä. Minua itkettää. Voisipa äidin rakkaus suojella lasta niin kuin Harry Potterissa. Äidin rakkauden ansiosta pääpahiksen kuollettava loitsu kimpoaa vaippaikäisestä Harrystä, jättäen vain arven otsaan. Voisimpa suojella lastani kiusaajilta ja kaikilta muiltakin pahiksilta. Voisimpa suojella onnettomuuksilta.

Varasin kampaajan ylihuomiselle. Eroan ensimmäistä kertaa pikkuisestani. Puolitoista kuukautta olen ollut koko ajan vauvan vierellä. Pääsen hetkeksi hengähtämään vastuusta. Luotan mieheeni täysin. Hänkin osaa vahtia, ettei vauva hautaudu peittonsa alle tai tukehdu pukluunsa tai putoa sohvalta tai lakkaa muuten vain hengittämästä. Pääsen rauhassa lukemaan naistenlehtiä kampaajan tuoliin, mutta osaanko rentoutua? Minulle tulee aivan varmasti pikkumiestä ikävä! Nähtäväksi jää, kuinka naisaivoni reagoivat tilanteeseen.  Voisimpa taikoa mieleni huolettomaksi!

Page 1 of 7

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén