Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Naisaivot

Äitiyteen liittyviä tunteita käsittelevä blogi.

Kahvipuuro

Rv 40+0

Kahvipuuro

Tänään on sunnuntai 30.9, se kauan odotettu laskettu aika!

..mutta synnytys ei ole vieläkään alkanut. Kivuttomia supistuksia on tullut paljon, joten synnytys saattaa olla hyvinkin lähellä. Toisaalta voi olla, ettei mitään tapahdu vielä pariin viikkoon. Tuntuu, että naisaivoni käyttävät koko kapasiteettinsa mahdollisten synnytystä enteilevien oireiden analysointiin. Tänä aamuna käskin itseäni ajattelemaan järkevästi, että synnytys voi hyvinkin mennä käynnistykseen. Että jos ei toivo aiemmin actionia, niin synnytyksen käynnistyminen itsestään olisikin mukava positiivinen yllätys! Hetken päästä selasin jälleen keskustelupalstoja synnytyksen alkuoireista. Eipä mahtunut järjen ääni naisaivoihini. Pakkomielteistä.

Viimeiset kolme päivää minulla on ollut jatkuva nälkä. Viime yönä jouduin syömään sämpylän keskellä yötä, jotta sain hillittyä mahani kurinan. Ehkä kroppani tankkaa pian starttaavaa synnytysetappia varten!

Noin viikon ajan olen kärsinyt kuumista aalloista. Hirveä hiki ja tukala olo iskevät hetkeksi. Kuumia kohtauksia on tullut jo viikon, niitä voinee yhtälailla tulla seuraavat kaksi viikkoakin.

En ole muutamana yönä nukkunut juuri ollenkaan ja nukahataminenkin on ollut erittäin pitkäveteistä. Unettomuus voi enteillä synnytyksen alkua!

Vatsani on toiminut normaalisti. Monilla suolisto tyhjenee totaalisesti parin päivän aikana ennen kunnon punnerruksia. Ehkä synnytykseni ei siis olekaan ihan oven takana. Limatulppa ei tietääkseni ole irronnut, ellei sitä ole tipahdellut runsaamman valkovuodon mukana. Lapsivesikään ei ole vielä mennyt. Ainakaan lorahtamalla. Mistä tiedän tuleeko sitä lapsivettä vessakäyntien yhteydessä? Välillä tunnen oloni todella tietämättömäksi ja ulkopuoliseksi kehoni tapahtumista.

Kuulema sitä vain tuntee, kun synnytys on alkamaisillaan. Minusta on tuntunut siltä jo pari viikkoa! En luota enää tunteisiini. Enkä muuten hajuaistiinkaan. En ole vuosiin juuri juonut kahvia vatsavaivojen takia, mutta tänä aamuna puolisoni keittämä kahvi tuoksui todella hyvältä. Vastustamattoman hyvältä! Halusin aamupuuroni tuoksuvan yhtä vastustamattomalta, joten sekoitin kahvia puuron sekaan. Oli herkullista, suosittelen! Tämä oli ensimmäinen omituinen raskausmielitekoni. Yritä tässä sitten luottaa omiin tuntemuksiin, kun aamupuuroakaan ei voi enää ottaa tosissaan. Pääsisipä jo synnytysosastolle, ennekuin löytää itsensä suljetun osaston puolelta!

Pulla tiukasti uunissa.

Rv 39+4

Pulla tiukasti uunissa.

Päätin sunnuntaina leipoa porkkanasämpylöitä. Tajusin taikinaa tehdessäni, etteivät jauhot riitä. Tungin taikinaan kaikki mahdolliset kaapista löytyvät jauhopussien jämät, jopa kaurahiutaleet. Löysäksi se taikina kuitenkin jäi. Kohottamisen jälkeen sämpyläsuunnitelma vaihtui vuokaleipäideaksi, koska en pystynyt pyörittelemään sämpylöitä ilman jauhoja. Jaoin taikinan vuokiin. Vuokaleivät menivät uuniin ja uunista roskikseen. Eivät onnistuneet sitten ollenkaan. Tänään leivon uuden taikinan. Ostan tarpeeksi jauhoja. Ei saa lannistua. Tuoreet sämpylät ovat taivaallisen ihania!

Synnytyksen odottelu meinaa lannistaa. Reisiäni särkee menkkamaisesti. Väsyttää hulluna. Hikoiluttaa. Palelee. Välillä on etova olo. Harjoitussupistuksia tulee ja menee. Missä kunnon supistukset? Kyllästyttää kotona oleminen ja odottaminen. Vauva vain möyryää masussa, ihan kuin hänellä ei olisi aikomustakaan tulla ulos! Eipä hänellä muuten kiirettä olisikaan, ellei odottelu kävisi hermoilleni. Laskettuun aikaan on vielä muutama päivä ja senkin jälkeen vauvalla on pari viikkoa armon aikaa, ennenkuin hänet pakotetaan ulos. Täytyy ajatella asiaa kuin leipomista. Pulla tulee uunista vasta kun se on kypsä. Ei saa lannistua. Se kypsyy kyllä ja terve, tuore vauva on taivaallisen ihana!

Raskausarpia

Rv 39+1

Raskausarpia

Viimeinen viikko. Tänään on maanantai. Laskettu aika on sunnuntaina. Enää ei ole kauaa synnytykseen, vaikka menisi ylikin. Olen jatkuvasti valppaana. Rupeaa jo ottamaan päähän, kun täytyy kokoajan miettiä alkaisiko synnytys. Voisi alkaa jo. Istun uudella sohvallamme viltin päällä, jottei minun tarvitse stressata mahdollisia verenvuotoja vaalealla sohvakankaalla. Eräs ystäväni sanoi, että on ihanaa saada synnytyksen jälkeen keho takaisin itselleen. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Tällä hetkellä koko kroppani on vain vauvaa varten. Ennakoimaton. Voin vain kuulostella tuntemuksia.

Uusimmassa Vauva  -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli naisen kehon muutoksista synnytyksen jälkeen. Seksuaaliterapeutti Fanni Kevätniemi kertoo jutussa kuinka naiset hyväksyvät usein helpommin raskauden aikaiset muutokset, kuin synnytyksen jälkeiset muutokset kehossaan. Monet eivät valmistaudu ollenkaan vartalonsa muuttumiseen. Niin, millainen kroppani on sitten synnytyksen jälkeen? En tiedä. Painoni on noussut 13kiloa, jotka todennäköisesti karisevat pois lähes itsestään. Minua kauhistuttaa ainoastaan tissini, joihin on ilmestynyt raskausarpia. Paksut tummat juovat kehystävät kummankin rinnan suurentuneita nännejä. Toivottavasti imetys onnistuu, jotta saan hyvän syyn sietää arpia. Rinnoillani on tärkeä tehtävä, jonka vuoksi minun on vain hyväksyttävä tyhjänä roikkuvat arpiset tissit imetyksen jälkeen. Artikkelissa haastateltu Elsa Heikko kertoo, kuinka neuvolassa tai ystäväpiirissä omaan kehoon liittyvistä ongelmista tuntui pinnalliselta puhua, kun sylissä oli maailman ihanin vauva. Kieltämättä minuakin hieman arveluttaa kirjoittaa aiheesta. Olenko pinnallinen? Kehoni on työskennellyt täysillä yhdeksän kuukautta, mitä väliä ulkonäöllä on? Pääasia, että vauva on terve ja hyvin voiva!

Nuorempana vaatteiden ja kenkien ulkonäkö oli käyttömukavuutta tärkeämpää. Nykyisin kuljen loskasäällä vedenpitävissä vaelluskengissä ja pakkasella toppahousuissa. Kerran työkaverini kysyi olenko lähdössä laskettelemaan, kun ilmestyin pukuhuoneesta toppahousut jalassa. Hän itse paleli farkuissa, mutta minullapa oli lämmin mukavissa toppahousuissani! Kuljin koko menneen kesän riekerin sandaalit jalassa, koska ne olivat ainoat oikeasti mukavat kengät raskaudesta turvonneille jaloilleni. Nyt syksyllä mukavimmat kengät ovat olleet väljät kumisaappaat. En tiedä millaisia itsetunto ongelmia raskaus olisi aiheuttanut nuoremmalle minälleni, mutta nyt uskon pystyväni hyväksymään kroppani muutokset. En enää välitä yhtään niin paljon siitä, mitä muut ajattelevat, kuin nuorempana. Itseasiassa minun pitäisi olla vain ylpeä kehoni toiminnasta, yhdeksän kuukauden rajusta matkasta, jonka jäljet saavatkin näkyä!

Haaveilu kunniaan!

Rv 38+5

Haaveilu kunniaan!

Tahdot tulla ja mennä. Tahdot olla vapaa, kun ei koskaan voi tietää kenet huomenna tapaa. Haluut matkustella. Nähdä Australian. Elämä on lyhyt, aika loppuu pian.” Anssi Kelan Levoton tyttö vuodelta 2013. Olin 23 vuotias. Istuin silloisen asuntoni keittiössä ja kuuntelin lumoutuneena Anssi Kelan uutta kappaletta. Olin hieman hukassa elämäni kanssa. En tiennyt mihin suuntaan lähteä. En tiennyt mitä haluaisin opiskella. En tiennyt mikä minusta tulisi isona. Halusin seikkailla. Halusin matkustella. Halusin löytää itseni.

Tänään ulkona köpötellessäni kuuntelin pitkästä aikaa Levoton tyttö -kappaleen. Mietin tuota aikaa kun kuulin biisin ensimmäistä kertaa. Lähdin seikkailemaan. Kasvoin ihmisenä. Löysin itseni. Nyt voin rauhassa pysyä aloillani. Minulla ei enää ole kiire minnekään. Suurin haaveeni on toteutumassa muutaman viikon sisällä. Saan oman lapsen syliini. Rinnallani on ihana mies. Tunnen oloni aikuiseksi.

Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan. Mä taidan kuulua tänne. Mun täytyy kävellä näin.” Anssi Kelan Nummela soi seuraavana. Hymyilin köpötellessäni lenkkiä, jota kävin hölkkäämässä ennen raskautta.

Olen kaatunut ja noussut, olen juossut eksyksiin. Jos on valmis harhaan astumaan voi osua ihmeisiin. Tahdon muurin taakse kurkistaa, tahdon haukata maailmaa. Painaa kaasupolkimen lattiaan, kiitää kohti unelmaa.” Anssi kelan Parasta aikaa. Olen ylpeä, että olen onnistunut toteuttamaan haaveitani. Olen onnellinen ystäväni puolesta, joka on toteuttamassa unelmaansa puolen vuoden Thaimaan reissusta. Minulla on omia haaveita tulevaisuudelle ja mikä parasta, meillä on yhteisiä unelmia mieheni kanssa! En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät haaveile. Miten ja minne he navigoivat elämässään ilman unelmia?

Kuuntelin vielä Anssi Kelan Millan. Karaoke bravuurini. Oh, niin monia hauskoja iltoja! Lapselle tekee hyvää päästä välillä mummolaan yökylään ja äidille tekee hyvää päästä välillä laulamaan Millaa. Hauskoja iltoja on varmasti tulevaisuudessakin!

Yksi Anssi Kela lainaus täytyy vielä ottaa: ”Kukaan ei vanhana muistele kuinka tiskas tai imuroi. Siis jätä astiat altaaseen kun sielussa salamoi.” Tänään en ole jaksanut tiskata. Päivän suurin haasteeni on ollut saada mahdollisimman paljon jäätelöä mahtumaan yhteen kippoon. Koitan nauttia tekemättömyydestä, jota tulen varmasti kaipaamaan tulevaisuuden ruuhkavuosissa, joista muuten myös haaveilen!

Lottovoitto

Rv 38+1

Lottovoitto

Todella moni ihminen pelaa lottoa. Harva koskaan voittaa suuria summia. Pääpalkinnon voittaminen vasta epätodennäköistä onkin. Joku sen päävoiton kuitenkin aina välillä saa ja siitä tietysti uutisoidaan. Kohtukuolemat ja vakavat synnytyskomplikaatiot ovat varmaan yhtä harvinaisia kuin lottovoitot. Ne ovat kuin negatiivisia lottovoittoja, joita kukaan ei halua, mutta kuitenkin joku aina välillä saa. Näistä ”voitoista” uutisoidaan internetissä. Ei tavallisen mukavasti sujuneilla raskauksilla ole suurta uutisarvoa, joten netissä pyöriessä kauhutarinat tuntuvat yleisimmiltä kuin ovatkaan.

Onneksi pikkuisemme on tottelevainen. Yksi päivä hän ei potkinut juuri ollenkaan ja siitähän minä huolestuin. Hän saattaisi olla esimerkiksi kuristumaisillaan napanuoraan! Käskin poikaa potkia enempi. Yöllä hän sitten potki. Potki oikein kunnolla! Pikku-jätkä ottaa asiat näköjään yhtä kirjaimellisesti kuin isänsä. Ei tosiaan ole tarvinut olla enää huolissaan! Pikkuinen on jo nyt arvokkaampi kuin mikään päävoitto missään lotossa!

Enää kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Huomaan jatkuvasti kuulostelevani mahdollista synnytyksen alkua. Tuleeko lapsivettä? Irtoaako limatulppa? Vuotaako verta? Supistaako, sattuuko? Synnytys pyörii ajatuksissani koko ajan, mutta se ei pelota. Fiilis on yhtä kutkuttavan jännittävä kuin lottoarvontaa odottaessa. Jos voisin itse päättää, olisin synnyttänyt jo viikko sitten, mutta en voi kuin odotella. Onneksi oloni on edelleen hyvä. Välillä sattuu oikean jalan nivuseen ja selkäni on kovilla, mutta pystyn hyvin käymään kävelyillä ja elämään rauhallisen normaalia elämää.

 

Pidimme mieheni kanssa treffi-illan ja teimme juustofondueta. Nautimme kahdenkeskisestä ajasta, kun sitä vielä on.

Harppauksia

Rv 37+3

Harppauksia.

Katsoimme eilen mieheni kanssa dokumenttielokuvan Battle of sexes. Tarina vei vuoteen 1973, jolloin Houstonissa pelattiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon kannalta merkityksellinen tennisottelu. Vastakkain olivat 55-vuotias sovinistisika Bobby Riggs ja maailman huippuihin kuuluva naispelaaja Billie Jean King. Tenniksessä naisten palkkiot olivat olleet jopa 12 kertaa pienemmät kuin miesten saamat palkkiot. Billie Jean halusi asiaan muutoksen. Hän oli tehnyt muiden naispelaajien kanssa töitä oikeuksiensa puolesta. Häntä ärsyttivät avioliittoon ja ruuanlaittoon liittyvät toimittajien kysymykset. Miksei miehiltä kyselty heidän avioliitoistaan tai tennikseen käytetystä ajasta? Silloin monet ajattelivat kuin Bobby Riggs, jonka mielestä naisten paikka oli ”keittiössä ja sängyssä”. Bobby uhosi, että päihittäisi kenet tahansa naispelaajan tenniksessä milloin tahansa, koska oli mies. Ottelu sai valtavan medianäkyvyyden ja Bobby Riggs, sekä muut sovinistit saivat pahasti nenilleen Billie Jeanin voitettua ottelun.

Onneksi elokuvan tapahtumista on muutamassa vuosikymmennessä harpattu huomattavasti tasa-arvoisempaan suuntaan! Kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin, mutta nykypäivän Suomi on tasa-arvoinen, vain sukupuoliroolit ovat vielä murroksessa. Esimerkiksi uusi peruskoulujen opetussuunnitelma ohjaa opettamaan ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. Käsityö- ja puutyötunnit ovat muuttumassa kaikille yhteisiksi kädentaitotunneiksi ja kouluista löytyy unisex-vessoja. Murros ajaa avoimempaan koulumaailmaan, jossa jokainen lapsi voi olla oma itsensä ja oppii hyväksymään erilaisuuden. Helsingin itäkeskuksen koulun rehtori kertoi tukevansa sukupuolitietoista kasvatusta ylen haastattelussa. Hänen mukaansa tyttöjä voi kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi, jos se on oppilaalle ok. Feminiinit tytöt ja maskuliiniset pojat saavat olla omia itsejään siinä missä vähemmistöjä edustavat oppilaatkin. Tulevana äitinä tämä kuulostaa hyvältä.

Olen viime päivinä lukenut Antti Tuiskusta kertovaa Antti Tapani -kirjaa. Heti kirjan alussa käy selväksi, ettei Tuisku halua kertoa seksuaalista suuntautumistaan. Hänen mielestään kenenkään ei tarvitse määritellä itseään mihinkään lokeroon. Olen täysin samaa mieltä Antin kanssa, että kaikkien pitää saada rakastaa ketä haluaa sukupuolesta riippumatta. Olisin silti halunnut tietää mikä Antin suuntautuminen on. Olen utelias. Miksi? Pidän Antti Tuiskun musiikista ja etenkin lavaesiintymisestä. Miksi minun pitäisi tietää viettääkö poptähti vapaa-aikansa mies- vai naisseurassa? Ehkä olen sittenkin ympäröivän kulttuurin tavoin vasta matkalla pois menneisyyden suvaitsemattomuudesta, joka itää syvällä yhteiskunnassamme. Toivottavasti masuasukkaani tulevilta idoleilta ei enää kysellä seksuaalisesta suuntautumisesta. Toivottavasti silloin on jo niin normaalia olla muuta kuin hetero, ettei sitä tarvitse edes kysellä. Samalla tavalla kuin naistennispelaajilta ei enää kysellä kodinhoidosta.

Kauan sitten naisen tehtävä oli synnyttää aviomiehelleen poikalapsia. Tytöt eivät olleet yhtä arvokkaita. Meille on tulossa lapsi (ennen vanhaan äpärä, koska emme ole avioliitossa), joka tulee oppimaan, että jokainen ihminen on yhtä arvokas sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Hän voi rakastua naiseen, mieheen tai muun sukupuoliseen. Hän voi itsekin olla onnellisesti mitä vain. Maailma todella harppailee eteenpäin ja hyvä niin!

 

Odottelua.

Rv 36+6

Odottelua.

Näin kaunista unta viime yönä. Unessa makasin mieheni kainalossa kapealla sairaalavuoteella ja pikkuinen vauvamme nukkui peppu pystyssä mieheni paljaalla rinnalla. Unessa en muistanut synnytyksestä mitään, heräsin vain synnytyksen jälkeiseen onnelliseen hetkeen. Olen valmis kestämään synnytyskivun, koska odotan niin kovin pientä potkuttelijaamme. Odotan, että saan vauvan syliini. Odotan, että näen mieheni hoivaavan vauvaamme. Odotan, että pääsen näkemään tuoreiden isovanhempien rakkauden pientä lasta kohtaan. Odotan, että minusta tulee äiti.

Odottelua, odottelua. Elämä on tällä hetkellä pelkkää odottamista. Tekisi mieli urheilemaan, mutta ison masun kanssa liikunta rajoittuu uimiseen ja kävelylenkkeihin. Syke nousee ja hengästyn jo pienessä ylämäessä. Nyt ei auta kuin keräillä motivaatiota varastoon tulevaisuuden hikitreenejä varten. Lenkkareiden sijaan kovassa käytössä ovat olleet Ruutu+ tunnukset. Olen tuijottanut jo melkein koko tuotantokauden Master chef Australiaa!

Lääkäri käski varautumaan, että raskaus menee yli lasketun ajan. En halua uskoa lääkäriä. Vauvamme on niin kova potkuttelemaan, ettei hän varmaan kauaa enää malta pysyä ahtaassa kohdussa. Myönnän, että logiikkani voi olla aivan väärä ja lääkäri voi olla oikeassa. Toivoisin synnytyksen jo käynnistyvän.

Välillä kun en ole hetkeen tuntenut vauvan liikkeitä, laitan käden vatsan päälle ja kyselen, onko kaikki hyvin. Uskomatonta, mutta yleensä hän potkaisee kättäni. Tuntuu, kuin hän ymmärtäisi. Voi kuinka paljon jo rakastankaan pientä vauvaamme, syntyisipä hän jo!

Synnytysnäytelmä

Rv 35+5

Synnytysnäytelmä

 

Pääsimme eilen mieheni kanssa tutustumaan näyttämöön, jossa pieni potkuttelijamme näkee ensi kertaa päivän valon. Kävimme tutustumiskäynnillä Tyksin äitiyspoliklinikalla.

Nyt pystyn muodostamaan mieleeni synnytyksen käsikirjoituksen. En tiedä tuleeko näytelmä olemaan räjähtävää toimintaa, kauhistuttavaa trilleriä vai kenties rauhallinen kuin luontodokumentti. En myöskään tiedä näytöksen päivää tai kellon aikaa, mutta juonen pääpiirteet pystyn silti kirjoittamaan.

Tarina alkaa todennäköisesti supistuksilla, lapsiveden menolla tai verenvuodolla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa näytelmä voi jatkua rauhallisesti kotona niin kauan kuin olo tuntuu turvalliselta. Muissa tapauksissa päähenkilöiden on hyvä olla yhteydessä synnytyssairaalaan.

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen näytös jatkuu sairaalassa. Nyt tiedän mistä ovesta päähenkilöt saapuvat näyttämölle ja miten heidän kuuluu toimia vuorokauden ajasta riippuen. Toinen kohtaus esitetään pienessä kopissa, jossa kätilö kartoittaa tilanteen. Kopista tarina jatkuu joko takaisin kotiin, suoraan synnytyssaliin tai osastolle odottelemaan.

Näytelmän huippu, synnytys, on kolmiosainen. Avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkeisvaihe. Itseasiassa koko näytelmän alku on jo ollut avautumisvaihetta, joka jaetaan latenssivaiheeseen ja aktiiviseen vaiheeseen. Seuraavaan kohtaukseen siirrytään vasta kohdunsuun ollessa täysin auki (10cm). Kohtaus on takuu varmaa toimintaa, joka kestää 20 minuutista pariin tuntiin.

Ponnistusvaiheen jälkeen näytelmän tunnelma muuttuu hetkessä kunnon actionista romanttiseksi vauvan tuoksutteluksi. Jälkeisvaihe ei enää pitäisi sattua. Loppukohtauksessa vauva opettelee ensimmäistä kertaa syömään synnytyssalissa, josta perhe sitten siirretään synnytysvuodeosastolle yleensä kolmeksi päiväksi.

Minulle tuli entistä luottavaisempi olo synnytystä kohtaan tutustumiskäynnillä. Molemmat paikalla olleet kätilöt olivat todella mukavia! He kertoivat synnytykseen liittyvistä asioista ymmärrettävästi, laajasti ja konkreettisesti. Sain paljon enemmän tietoa puolentoistatunnin tutustumiskäynnillä kuin kaikilla neuvolakerroilla ja aiheesta lukemiseen käyttämieni tuntien aikana yhteensä! Todella positiivinen kokemus!

”Raha on sen rehua.”

Rv 35+3

”Raha on sen rehua.”

Olin ensimmäistä kertaa kesätöissä heti peruskoulun jälkeen. Siitä saakka olen tienannut itse omat rahani. Nykyisessä parisuhteessa ja yhteisessä taloudessa olemme huolehtineet kumpikin oman osuutemme. Minun korvaani yhteinen pankkitili kuulostaa vanhanaikaiselta. Ensi kertaa elämässäni olen tilanteessa, jossa en tiedä koska palaan takaisin työelämän palkkalaitumille. Olen kelan tukien ja mieheni varassa. Uusi tilanne pelottaa. Itsenäisenä naisena on hankala antaa ohjakset toiselle. On hankala ajatella talousasioissa ME, eikä minä ja hän. Mieheni suhtautuu taloudelliseen tilanteeseemme leppoisasti: hänellä on hyvä palkka ja molemmilla on hieman säästöjä. Minun työni on nyt saattaa lapsemme tähän maailmaan ja antaa puolisoni tienata leipää minullekin.

Meillä on häähaaveita. Häät maksavat hulluna. Minulla on opiskeluhaaveita. Opiskelusta ei makseta palkkaa. Toivomme tulevaisuudelta toista lasta kaveriksi nykyiselle potkuttelijalle. Uusi raskaus tarkoittaa taas työelämästä poissaoloa. Omaa kotia varten pitäisi säästää. Hääjuhla syö kuin hevonen. Raha on sen rehua. Se voisi syödä kaikki säästömme. Onko yksi päivä sen arvoinen? Pitäisikö meidän suosiolla ratsastaa elämää eteenpäin siihen saakka, kun minäkin olen taas täysillä mukana työelämässä? Tuleeko koskaan sellaista elämäntilannetta, että on vähintään 8000€ ylimääräistä satulalaukussa? En usko, että tulee.

Olisihan se ihanaa viettää rakkauden täyteinen hääjuhla, vaikka sitten pienellä budjetilla toteutettuna. Sellaisella budjetilla, jonka vuoksi ei tarvitsisi säästää jokaikistä irtoavaa euroa, vaan voisi välillä käydä kahviloissa ja shoppailemassa tai festareilla tuulettumassa ilman huonoa omatuntoa. Menemme huomenna katsomaan yhtä hääpaikkaa. Jos paikka on täydellinen, täytyy tosissaan laskea riittävätkö rehumme tälle säästötilien syöpölle, meidän häille.

 

Raskaus verottaa

Rv 34+5

Unelmien tavoittelu on kuin palapelin pelaamista. Välillä peli etenee monta palaa kerralla ja välillä junnaa paikallaan. Selkäkyyryssä ahertaminen kuitenkin kannattaa, koska lopputulos on palkitseva.

Viime päivinä aika on alkanut käydä pitkäksi. Olen koonnut palapeliä, lukenut kirjoja, katsonut Australia Master chef -maratoneja ja lojunut sängyssä. Toisaalta ei huvittaisi maata kotona, mutta minnekään ei jaksaisi lähteäkään. Onneksi tänään hyvä ystäväni pyysi minut lounaalle. Kummasti piristyy kun vaan pakottaa itsensä pois neljän seinän sisältä. Minua ei silti harmita, että jäin töistä pois jo pari kuukautta sitten. Jaksoin touhuta ja nauttia täysillä lomasta kun masu ei vielä ollut näin suuri. Hyvin voin vieläkin, vaikka raskaus onkin alkanut verottaa voimia. Selkää särkee ja olo on hieman tukala. Rehellisesti sanottuna toivoisin, että lapsi syntyisi jo. Kaikki on jo valmiina häntä varten. Minä olen valmis.

 

Page 3 of 7

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi